Känkkäränkkä

Miksi aina on liian paljon pakkasta? Miksi aina sataa lunta vaakatasossa? Miksi sitä lunta on metritolkulla? Miksi aina pitää pistää takki päälle pihalle? Miksei aina voi kulkee vapaana? Miksi kaikki lelut on ihan tylsiä? Miksi emäntä ja isäntä on ihan tyhmiä? Miksei aina voi olla joku kaveri kylässä? Miksi aina on niin tylsää?

Riemu

Niinpä niin. Kyllä se pienen pinserin elämä varsinkin näin sydäntalvella on vaan tylsää. Äsken kävin taas Riemun vedettävänä pihalla. Hienosta hihnakäyttäytymisestä ei oo enää paljoa jälellä näinä pakkaspäivinä. Ja mun on ihan turha kuvitella mitään pitkiä lenkkejä tekeväni. Riemu valitsee lyhyimmän reitin, jonka aikana se ehtii hoitaa asiansa ja jättää merkit siitä, että se on sentään edelleen kulman kovin kunkku. Jos yritän viedä sitä pitemmälle niin jo alkaa kolmella jalalla konkkaus ja vikinä.

Nämä muutamat viimesimmät pyrytuiskupäivät on ollu oikein Riemun inhokeita. Jos pihalla yllättää oikein semmonen tuiskutuuli, se yrittää löytää jonkun kinoksen mutkan tai minkä tahansa turvapaikan ja näyttää vähintään siltä, että nyt tuuli varmasti vie sen mennessään. Samanlaisia syyttäviä katseita saa Riemun suunnalta näillä ilmoilla osakseen sekä pihalla että sisällä: Kun on niiin tylsää/kamalaa ja tuokaan tee mitään asian hyväksi.

Pikaisen pihakierroksen jälkeen asetuin taas tuonne meidän makuuhuoneeseen lukemaan tenttikirjaa. Riemu yritti epätoivosesti keksiä itelleen tekemistä ja niinpä se kulki reittiä koppa-sohva-koppa-sohva ees taas suunnilleen 50 kertaa. Välillä se nappas matkanvarrelta tai lelukorista jonkun lelun mukaansa ja tiputti sen joko mun jalkoihin tai koppaansa ja mieluiten mahollisimman kovaäänisesti. Ehkä jopa asettu makuulleen lelun kanssa hetkeksi, mutta totesi jokasen lelun vuorollaan liian tylsäksi.

Lopulta se pysäytti vaelluksensa ja seisahtu koppansa eteen. Se katteli sitä ihan paikallaan hetken ja sitten tönäs sitä nokallaan mielenosotuksellisesti. Pysähtyny tuijotus jatku ja ilmeisesti se ootti sen kopan joko pistävän vastaan tai muuttuvan unelman pehmeäksi prinsessavuoteeksi. Sitten se tönäsi sitä uudestaan ja jatkoi tuijotusta hievahtamatta. Pettymyksen huokasun kera se ilmeisesti tuli siihen tulokseen, että se koppakin on ihan tylsä ja hyppäsi kylmän rauhallisesti meidän sänkyyn. Sinne se asettautu oikein mukavaan asentoon, pää tyynylle tietysti.

Meillä on ollu Riemun kanssa semmoinen sopimus, että sänkyyn pääsylle täytyy olla aivan erityinen lupa. Jotenkin se homma on vaan lipsunu siihen, että Riemu hyppii siihen omin päinensä melkein millon haluaa. Tosin yönsä se nukkuu rauhallisesti omassa tuolissaan tai kopassaan. Kyllä se kuitenkin tuntuu muistavan, että se sänkyyn meno ominaan ei ihan luvallista touhua ole. Ainakin on katseet melko syrjäkareiset, jos sitä yhtään toruvaan ääneen sängyllä ollessa puhuttelee.

Tylsää siis on eikä ruokakaan oikein maistu. Toivottavasti alkaa jo pakkaset hellittää, että päästään taas kunnon lenkeille ja saadaan reenirytmikin säännölliseksi. Tänäänkin jäi tokoreenit väliin, joten eiköhän se ole emännän aika ottaa itteään niskasta kiinni ja järjestää Riemulle kotireenausta taas vaihteeksi ja pistää ne rajat takas sinne missä niien kuuluu olla.

Emäntä