Eli eipä me Rallin kanssa aloteta kisaamista ainakaan sillon 13.6. ku olin kovasti uhonnu. Kepit on jämähtäny semmoseen vaiheeseen, että turha mennä. Keinu sentään mentiin maanantaina ekaa kertaa ikinä kokonaisena esteenä hihnassa. Ja Ralli teki sitä vieläpä aika innokkaasti, hyvällä draivilla. Ehkä me vielä sekin este saadaan hankaluuksien jäläkeen haltuun, mutta ei näillä näytöillä kannata vielä lähtee virallisiin pilaamaan tähän asti tehtyä työtä. Ja onhan toki muutki kontaktit vielä toooosi virhealttiita. Reeniä pikkuhilijaa kasvavalla häiriöllä tarttis touhuta ja paaaaaljon paljon muuta. Tosin meillä nyt ei todella oo mitään ajatuksia, että kaiken pitää olla niin ja niin täydellistä, ennen ku voi mennä kisaamaan, mutta kai silti olis esteet ainaki pääpiirteissään hyvä osata.
Oon tässä parilla viime viikolla taas laiskuuestani masentuneena pohdiskellu, että miksiköhän sitä pittää harrastaa, ku aina tullee harmi? Ehkäpä silläki on oma ossuutensa, että vaihettiin kesäkauelle siirtyessä ryhmiä ja nyt mää taijan meijän ryhmästä olla ainua, jolla ei oo mittään sen suurempia kunnianhimoja agilityn suhteen. Ei kai minikoiran, ja vieläpä russelin ottaneella voikaan olla? Saati sitte pinserin... Meille varmaan sopivampi olis jonku sortin harrasteryhmä niin ei ottais niin päähän oma saamattomuus ja ajanpuute reenaamisen suhteen.
Sekin on pistäny harmittaan, että Rallin pomputus ei kyllä ainakaan vähenemään päin oo ollu viime aikoina. Siis eihän se sellasta oo ku talvella enää ollu fysioterapian alotuksen jäläkeen, mutta eipä se siittä kohenekkaan. Kai mää oottelin jotaki ihimeparantumista tai lihasten kehittymistä niin, että se vähenis. No niin kauan ku se ei vaikuta haittaavan koiran elämää niin olokoon. Ehkä mulla oli ollu haaveissa, että josko Ralliakin voisi joskus hamassa tulevaisuuessa käyttää jalostukseen, mutta toi pomputus taitaa vesittää ne aatokset.
Lisäksi mulle on aiheuttanu harmaita hiuksia ja itsesyytöksiä se, että Rallilla on edelleenki jonku sortin eroahistus. Montako koiraa sitä pittää ottaa, että ossaa opettaa sen yksinolon? Mulla alako täyspäiväset työt viime viikolla. Sitä ennen olin muutaman viikon vähä enempi kotona ja se aiheutti heti sen, että ku tulin ja menin kummallisiin aikoihin, niin tyynynpäällisten vetoketjujen kanssa oli askarreltu ja muutenki huuhailty ympäri kämppää. No päivät on nyt menny ok, vaikka ne taas yhtäkkiä pitkiä molemmille koirille onki. Mutta yhtenä iltana jouvuttiin vielä illallaki käymään asioilla ja taashan täällä oli yks tyynynpäällinen saanu osansa ja kenkiä oli viety pitkin taloo, ku kodinhoitohuoneen portti oli jääny auki. En oikeen tiiä mitä pittäis tehä, mutta ehottelin jo Marjalle, että jos Roni tulis meille pariks viikoks hoitoon ja opettaan noille rauhassa olemista. Roni on niin lunki kaveri, että se vois hyvinki vähä sirtää siittä noihin touhoihin. Riemuki, joka jo mun mielestä yksikseen oli rauhallisesti ja hyvin, on nyt Rallin provosoimana yltyny täällä hätäileen ja oonpa joskus taas yllättäny sen ulvomastaki. Ei kiva.
Ei kai siinä auta ku jatkaa harjotuksia ja olla tyytyväinen siihen, että näinki ohuella panostuksella Ralli ossaa kuitenki joitaki asioita jo ihan kohtuullisesti. Ja noin ihan ylleensä ottaenhan se on vaan niin mahtava tehopakkaus. Ku vaan saatas toi yksinolo mukavammaksi kaikkien kannalta. Mutta taijanpa jättää tavotteijen asettelut tästä etiäppäin muille ja yritän keskittyä olemaan hyvillä mielin tämmönen ei-vakavastiotettava satunnaisharrastelija. Ainakin niin kauan ku aika ja omat rahkeet on näin kortilla.
