Riemun kirjava blogi

Nyt

2012-01-30T07:14:00.000-08:00

Nythän on niin, että niin Riemu, emäntä ja isäntä, ku tää uus perheenjäsen Ralliki on kokenu viime aikoina ihan mahottoman isoja muutoksia elämässä. Ralli parka issoimman, kun joutu emostaan ja sisaruksistaan erroon tänne ison mustan reviirille.

Mutta entäs Riemu sitte? Ensin joutuu taas muuttamaan uuteen paikkaan, koska se eellinen oli yks iso epäonni kosteuksinneen kaikkineen. Sitte sinne sen uuteen kottiin vielä kiikutettaan tuommonen pieni pisuli. Uuteen paikkaan tottuminen kyllä meni tosi hyvin. Ekan yksinolopäivän jäläkeen kävi aika kuumana, mutta nyttemmin tilanne on lähes sellanen ku se oli vanahassa kojissa eli kohtuu rauhallinen. Asiaa on yritetty auttaa levittelemällä mattoja pitkin tän uuen kämpän inhottavan liukkaita laminaattilattioita ja lisäksi täällä on ollu DAP-haihutin käytössä jo pari päivää ennen varsinaista muuttoo.

Omasta mielestä tässä varmaan yks suurimmista muutoksista on lenkkimaastot. Asutaan taas taajamasa. Riemun kunniaksi on tojettava, että herrä kyllä muisti aika pian etenkin ihimisten ohittamisen taion. Koirien ohituskin mennee ihan ok, mutta ei vielä ihan niin välinpitämättömästi ku "lapsuuenkojissa". En tiijä sitte, mitä se Riemu aattelee parhaaks, mutta kyllä mää tykkäsin enämpi niistä naavaa kasvavista mettistä, joissa saatto päästää koiran vappaaksiki. Riemu taas ehkä tykkää enämpi täällä, ku on hajuja niin maan mahottomasti. Ja onhan täällä palijo teitä, ettei tosiaankaan tartte samoja reittejä rampata. Mutta tän päivän pakkasissa meinas kyllä pakokaasut yskittää, vaikka kysseessä on tosiaan pieni kaupunki eikä ees mikkään ydinkeskusta. Ja eipä ne mettätkää kaukana sitte oo ku kaipuu iskee ylittepääsemättömäks. Niin, ja ehkä vielä joskus...

Perjantaina siis saapu mun uus syänkäpysein eli Ralli. Rallihan on Rico-papan poika tuoreimmasta päästä ja aivan mahtava tappaus. Reipas kun mikä. Autoilemattomana se kyllä huus kurkku suorana ensimmäisen puol minuuttia, kun lähettiin tänneppäin, mutta muutaman minnuutin päästä se jo nukku. Uuessa kojissa meni muutama tunti nukkuissa ja varovampana, mutta sittenpä sitä ollaanki jo menty eikä meinattu. Joka päivä tullee iteenäisemmäksi ja rohkiammaksi, että saapa nähä mitä siittä vielä tullee!

Ralli on jo tavannu uusia ihimisiä ja Rico, Roni ja Luca on jo käyny täällä sitä ihimettelemässä. Rico-isukkiin pikkunen rakastu heti. Että hei, toi on nyt ettäisesti äiskää muistuttava ja sopivan kokonen, seuraan siis sitä minne se meneeki. Karvasista kavereista Luca onnistu myös saavuttammaan Rallin herkeemättömän huomion. Sitte Ralli on vieraillu mun työpaikalla, jossa se lähti samon tein tutkimaan paikkoja. Ja poikettiinhan me "mummulassaki", jossa Rico oli taas niin pop. Ja tällä kertaa vanaha herra oli armollinen ja jopa leikitti vähä penikkaansa.

Riemu ei ensin tuntunu kiinnostuvan Rallista lainkaan. Kävi muutaman kerran haisteleen ja Rallin lämmittelemänä heti ekana iltana meinas lähtä leikkiinki. Oma moka, kun tajusin vasta sunnuntaiaamun lenkin jäläkeen, että Riemulla ei nyt oo kaikki taas ihan kunnossa. Se kuluki häntä maasa koko lenkin ja olihan se sitten tarkemmin aateltuna ollukki vaisumpi/kärttysempi muutaman päivän. Anaalirauhasethan ne taas vaivas. Tyhyjättiin ne ja päivä sen jäläkeen onki taas ollu Pieni Pinseripoika ennallaan.

Kun tietäs mistä tää niin pitkän ajan jäläkeen taas tuli tää vaiva. Syyepäiltyjä on useempiaki. Liikunta oli viime viikolla ehkä vähän puutteellista muuttohässäkän ja pakkasten takia. Lisäksi se on just viime viikolla saanu raakan kans vähä papanoita. Tai sitte se on se kana, jota se nyt on syöny enempi. Voi kun ossais sannoo. Kakka on kumminki ollu koko ajan ihan normaalia.

Maanantaina tosiaan Riemu oli taas oma ittensä ja voi että mulla meinas syän pakahtua, ku Riemu vihon antautu leikkiin Rallin kans. Riemu on kyllä semmonen leikkisetä. Se sietää melekeen mitä vaan, niin kauan ku se saa nukkua ja syyä rauhasa. Tossa ne keittiön matolla paini, ku mää yritin jottain tavaraa asetella paikalleen, mutta kameran kans höösäämisekshän se meni. Ja näitä paineja on nyt jatkettu muutamia kertoja päivässä.

Ralli on levittäny koko Riemun ja sen leluarsenaalin niitten karvamatolle. Siinä on sitte mistä valita, ku ralli iskee päälle. Riemuki on pitkästä aikaa innostunu vinguttaan leluja. Heleposti luulis, että se sais tarpeekseen tosta pennusta muutenki. Mutta eikö vaan välillä se innostuu leluja nakkeleen ja oikeen essiintyyn just sillon, ku pentu ois rauhottumassa tai nukkumassa. Se on kyllä niin hassu kaveri kans.

En tiiä. Onhan nää muutokset toki väsyttäviäki, mutta ehkä se melekeen kaks vuotta kestäny vaisu kausi on ny ohi. Vaikka tuo pentu vie toki energiaa niin kyllä se sitä tuntuu antavanki. Kirpeet ja aurinkoiset pakkaspäivätki tuntuu piristäviltä, vaikka ne pennun pihalle opettamisen kannalta haasteellisia onki. Jospa sitä nyt vaan alakais nauttiin tästä elämästä tässä ja nyt.

- Emäntä

PS. Loppuun vielä kuvapläjjäys Multakirsun T-pentujen viimesistä hetkistä yhessä ennenku Ralli lähti uuteen kottiin.

Taisto Kuulekkonähäh!! Taika

Miksi Hänkin On Täällä?

2012-01-27T12:20:00.000-08:00

Kaikenlaista se pistetään Pieni Pinseripoika kestämään. Niinku esimerkiksi tämmöstä nettipimentoo ku melekeen viikon oli. Niinhän siinä sitte kävi, että viime viikonloppuna tuli lähtö. Vanahasta kojista nimittäin. Meinas tuo ensin surettaa, mutta sitte mua alako enämpi ärsyttään, se että ilta toisesa jäläkeen vielä rampattiin siellä vanahassa paikassa. Siinähän kävi lopulta niin, että täällä hyppäsin autosta mieluusti ulos, mutta siellä piti vähä miettiä, että viittisköhän sitä.

Täytyy kai seki myöntää, että ekana yksinolopäivänä täällä meinas vähä hirvittää. Taikka ihan rauhallisesti mää täällä olin, mutta sitte ku noi tuli kotia niin hönttäsin itteni melekeen läkähyksiin. Mutta perjantaina jo otin taas ihan kuulisti, ku emäntä veti päivällä takkiä päälle. No näinhän mää, että se ei ollu mikkään lenkkitakki. Venyttelin siinä vaan itteeni matolla ja kattelin, että kun ny muistais mulle namia jättää. Ja muistihan se.

Mutta voi olla, että oisin ollu vähä enämpi huolissaan siinä sen lähteissä, jos oisin tämän tienny. Että kun ne tuli takasi niin niillä oli mukana tämmönen pissalta haiseva pikkuveikka.

Ensinhän tuo rääpäle oli suorastaan pelossaan ja katteli vaan kunnioittavasti mun komiaa olemusta alamaistaan. Mutta aika pian iltapäikkäriensä jäläkeen se meinas jo käyä tassuun kiinni. Emäntä oli suorastaan ihimeissään, kuinka rauhassa mää sen annoin olla. No mikäs. Tommonen pisuli. Kai se tuli hoitoon tai jotaki niin olokoon. Kai sen kansa leikkiäkki voi, kuhan ei tuu mun kauneusunia häiritteen tai luita viemään.

Täytyy tarkkailla tilannetta.

- Riemu

Suloinen

2012-01-27T10:40:00.000-08:00

Jopas vain vierähti aikaa nettipimennossa ja muutenki touhussa ja työssä. Muutettiin tosiaan viime viikonloppuna ja tänään sitten tuli tuo pieni karvainen kaveri... Mutta siittä lisää toisella kertaa. Pistetääs tähän nyt näitä postittamatta jääneitä kuvia viime viikon pentuvierailulta. Eli Multakirsun T-pentuja kuuen viikon ikäsenä, olokaa hyvät:

Multakirsun Taran Toivo Multakirsun Taran Taisto Multakirsun Taran Taika

- Emäntä

Mun Koti Ei Oo Täällä

2012-01-20T11:36:00.000-08:00

Tää alakaa mennä vakavaksi. Siis kaikkihan on alakanu jo muutama viikko sitte, mutta nyt tää alakaa jo vähä pelottaakki. Tai ainaki huolestuttaa.

Siis tiistaina mut vietiin Ricolaan hoitoon ja emäntä oli pois koko päivän. Sitte myöhällä, ku emäntä vihon tuli kotia niin se haisi ihan... No pissalta. Ja jotenki ettäisesti Ricoltaki. Mun piti melekeen porata nokka läpi sen puserosta, ku se haisi niin kamalalta.

Toinen huolettava juttu on ollu, ku täällä on alakanu lojumaan nuita pahavilaatikoita pitkin poikin. Tiistain haisutteluissani mulla pääski pieni piru irralleen. Ensin kävin kaiveleen pyykkikorista emännän tuoman fleecepeiton ja kaapotin sen kans sohovalle nuitten viereen. Vähä sen jäläkeen, ku emäntä vei sen takas, repäsin yhestä pahavilaatikosta palasen leikkikaveriksi, ku oli niiiiiiin tylsää taas.

Ja nyt sitte. Ollaan monta iltaa oltu semmosessa tyhyjässä talossa niinku sillon joskus täällä ennenku tähän tultiin. Siellä ei oo ollu muuta ku mun karvamatto ja puruluu. Niin ja siivousvälineet. Ja neliömetritolokulla liukasta lattiaa.

Empä tiiä. Vähähän tää taas siltä tunnustaa, että lähtö tästä tullee. Mutta että mikä se on se haisuliki, jota emäntä ramppaa kattomassa...

- Riemu

Varasta Pomolta

2012-01-15T04:58:00.000-08:00

Riemu on opetellu hienon uuen tavan. Oon mää ennenki huomannu yrityksiä, mutta viime viikolla kuukausien harjottelu ilimeisesti alako tuottaa tulosta. Tajusin asian yhtenä aamuna ku unenpöpperössä olin lähössä kaverin kans aamulenkille. Kokkeilin namitaskua ja tyhyjähän se oli. Täytin sen ja lähin käveleen.

Kävellessä ja ihhaillessa kaunista lumista pakkasmaisemaa mulla alako raksuttaa. Määhän olin viimeks edellisenä aamuna täyttäny taskuni nameilla. Sopivan viattoman olosena syyllinen jolkotteli jostain taas mun vierelle namia pyytämään. Jepjep. Riemu on ruennu taskuvarkaaks.

Mää en oo varma, että oonko mää unohtanu vetskarin auki, vai onko se tyyppi senki avannu, ennen herkkuhetkee. Onneks takki on ehjä kumminki. Aina joskus oon ihimetelly, että miks se tiputtellee meijän kenkiä kenkätelineestä, mutta tyhymähän mää oon ollu. Se vaan raivaa ne tieltään, jotta saa etutassut siihen telineelle, että ylettää paremmin taskuille.

Oonhan mää muutaman kerran herran puuhasta yllättäny, ku on kuulunu niin ihimeellistä puuhastelua etteisestä. Mutta nyt se vasta on onnistunu taskujen täydellisessä tyhyjäyksessä pari kertaa. Minkäs sille mahtaa, ku kortisooni aiheuttaa jatkuvaa näläkää ja pientä puuhasteluaki on mukava harrastaa. Voi tuota Pientä Pinseripoikaa taas.

- Emäntä

Käyköön Niin Taikka Näin

2012-01-08T06:19:00.000-08:00

Hrrrrr. Olipas siellä napakka pakkanen. Eipä tämmöstä vielä tälle talavelle oo ollukkaan. Vaikka tokihan mää sen haistoin jo viime yönä. Mun aristokraattisen hienostunu pinserihipiäni kerto, että nyt on aika siirtyä sänkyyn nukkumaan. Tähän asti oon vielä tänä talavena pysytelly omassa kopassani. Sen verran rupes kylymä vinka ottaan nokkaan, että kömmin emännän jalakojen taakse puolen yön jäläkeen loppuyöks.

Aamulenkillä meinas tassuja vähä ouvokseltaan palella, mutta päivälenkki meni jo linkkaamati. Ai että on ihana vejellä sikkeitä sisällä pakkaslenkin jäliltä! Vaikka vähä mua meinaa kyllä ressata tuo, että nuo tyypit on jo muutamanaki päivänä tuonu taas nuita pahavilaatikoita pitkin kämppää ja ne täyttelee niitä meijän kaapeista. Mitähän tästäki mahtaa tulla.

Niin ja sitte esmes Roni pelottellee mua jollaki pikku kirviäisellä. Ja houkuttelee kanssansa karkumatkalle. En mää ainakaan tuohon pakkaseen lähe, enkä mää tosin vielä tiijä miks pittäis lähtiäkkään? Ihimeellistä vouhotusta joka suuntaan...

- Riemu

Emäntä ompeli vihosta viimein mulle tämmöset mukavan pehemiät valijaat, jotka sillä on ollu työnalla jo iät ja ajat. Kai ne ois miehekkäämmätki voinu olla, mutta mukavuus ennen kaikkia!

Pienestä Pitäen

2012-01-03T23:15:00.000-08:00

Niinkun ehkä jo on todettua, Rico-pappa sai kolome uutta jäläkeläistä itsenäisyyspäivänä. Niitä on nyt sattuneesta syystä käyty ihastelemassa jo kaks kertaa. Eilen viimeks. Ihanan tomeria pieniä russelivauvoja. Leikkii ja taistelee jo melekeen tosissaan. Tässäpä erä kuvia näistä syötävistä:

2 viikon ikäsiä marsuja ja kaunis äiti
Multakirsun Taran Toivo 2 vkoa
Neljän viikon ikäsiä palleroita
Multakirsun Taran Taisto 4 vkoa
Rottakoirat työssään
Taisto
Multakirsun Taran Taika 4 vkoa
Toivo
Toivo
Toivo
Koko kaunis pesue

Niiiiin. Saattaahan se olla, että Riemu tästä porukasta pikkuveljen saa... Mutta antaa kaverin nyt vielä nauttia ainokaisen jakamattomasta huomiosta. :)

- Emäntä

PS. Poikapennut on varattu, mutta tyttönen etsii vielä kotia! Siitä vaan hyvä harrastuskaveri kainaloon!

Vuosi

2012-01-02T00:43:00.000-08:00

Niinpä vaihtu taas vuosi. Hengailtiin Ronin ja Reiskan kotona isäntien ja emäntien kaa ja oli ihan jees. Mutta nyt ois aika taas vähä vettää yhteen vuojen 2011 tapahtumia. Noin ylleensä ottain se oli kyllä meleko hilijanen vuosi.

Vuonna 2011...

... oon plokkaillu verkkaisempaan tahtiin ku ekana plokivuonna, mutta pitäny ensimmäisen plokiarvonnan.
... tammikuussa Rico-pappa agilityvalioitu. No siittä ny on mun mielestä hössötetty jo ihan tarpeeks, mutta ihan hieno homma joo.
... mää toimin Reinikaisen lapsenvahtina ja yritin omalta osaltani parhaani mukkaan koulia siittä yhteiskuntakeleposta koiranpentua. Empä tiiä onnistuko.
... mulla tojettiin allerkioita. Kokkeilin refleksologiaa, ruokavalioo etittiin ja kortisoonia oon syöny omiks tarpeiksi. Loppuvuojesta allerkiat onneks oli jo jotenki hallinnassa siejätyshoijon ansiosta.
... allerkiat huomioimatta oon kyllä pysyny terveenä. Ei mittään pissatulehuksia eikä muuta niinku vuonna 2010.
... oon siirtyny raakaravintoon (ainaki toistaiseksi). Se on komian äijämäistä ruokaa. Ja hyvvää.
... oon palellu kovilla pakkasilla ja rämpiny kaameissa kinoksissa. Ja sitte toisaalta kaivannu niitä syystalavella.
... vietin niiiiin tylsän kevvään ku emäntä vaan luki.
... oon reenannu tokua ja agilityä vähemmän ku aikasempina vuosina. Kesällä emäntä jätti mut määrittelemättömän pituselle reenitauolle, ku sillä meni hermot mun tappaan harrastella.
... oon kuitenki käyny talavella möllitokokissoissa ja suorittanu maaliman tyylikkäimmän luoksetulon.
... kesällä kävin meiän omissa epiksissä. Viimesessä osakilipailussa tein melekeen kaks nollaaki! Että en ymmärrä, mistä tuo emäntä tuon jatkuvan krittiikkinsä reppii.
... oon poiminu marjoja.
... oon käyny emännän kans mökillä nauttimasa loppukesän auringonsätteistä.
... oon tavannu hiiren nokatusten. En ollu millänsäkkää.
... oon meinannu metästää peurapaistia koko porukalle aamulenkillä.
... oon suorittanu luonnetestin. Se oli aika v-mäinen juttu.
... oon tutkinu tään paikan ympäristöt ja mettät aika tarkkaan.
... oon kuunnellu tota kamalaa koohmotusta Ricon toisesta pentueesta, joka synty 6.12. Mitähän siittäki vielä tullee?
... en käyny yhessäkkään näyttelyssä, mutta yhessä match showssa edustin Lucan emännän kans ihan mukavasti.

Olis ollu kiva laittaa nuihin juttuihin jottain linkkejä niihin teksteihin mihin ne viittaa, mutta tämän ohojelman linkitys ei oo oikein viimeaikoina toiminu.

Ens vuonna, tai siis tänä vuonna, mää aion jotakuinki jatkaa sammaan malliin. Jos nuo allerkiat sais siihen kuntoon, että olis karvaa kunnolla silimien ympärillä, ja kortisoonin loppumaan niin vissiin sitä vois näytelmiäki ajatella. Emäntä tosin pelekää, että oon jo niin metittyny, ettei mua voi mihinkään ihimisten ilimoille viiä. Niin ja sitte pittäis tietty seki kysyä, että aiheuttaako tuo siedätyshoito itessään jottain, ettei näytelmiin saaha mennä. No seuran mätsäreihin ny ainaki vois mennä, jos niitä on.

Agilityä ja tokua varmaanki jatkellaan sammaa verkkaista tahtia. Ehkä käyään jotku möllikisat ja kesällä varmaan epiksiä lähinnä oman seuran piirissä. Muuten temppuillaan omaksi huviksamma kotikeittiössä ja nautitaan muutenki elämästä. Muutamia isojaki muutoksia mun ja meijän elämään on täsä lähiaikoina kai tulossa, mitä oon noitten höpinöitä puolella korvalla kuunnellu, mutta katellaan päivä kerrallaan.

Mahottoman Riemukasta Vuotta 2012 kaikille!

- Riemu

Sininen Uni

2011-12-27T11:30:00.000-08:00

Yhessä asiassa voin myöntää, että oon samanlainen ku emäntä. Mää TYKKÄÄN nukkua! Nukkuminen on yks mun elämän suurimmista nautinnoista ja se pittää tehä antaumuksella.

Ensinnäki tärkiää on sopivan paikan ja asennon löytäminen. Se voi vaatia vähä sisustuksen uusintaa, tyynyjen pöyhimistä tai jopa kaivautumista. Lisäksi Oikean Asennon löytäminen voi vaatia usiampiaki kokkeiluja. Sitte ku se asento löytyy niin alakaa unimaiskutus. Maiskuttelen ja makustelen muutaman minnuutin ja siinähän se uni sitte jo melekeen onki silimässä.

Unen tultua voi tulla tarvetta vaihella asentoja. Jos meinaa tulla kuuma tai muuten. Välillä ne voi ulukopuolisen silimin näyttää hankalilta, mutta ei ne oo. Tässäpä ylipitkä kuvakavalkaadi mun nukkumisharrastukseen liittyen:

Pentulekottelua
Sylivauvatusta
Lakanapyykkipäivä
Tilannetta muuten sitte EI oo lavastettu! Pinserit pessii näilläki levveyksillä
Ei palele päätä.
Uni iliman tyynyä ei oo unta ollenkaa.
Dogga dugodda?
Jouluväsy

Jaa että on kuvia musta vai? Jep. Eipä emännän arkistoissa oikeestaan muita kuvia sitte ookkaan. 70 % kuvista on musta, 20 % Ricosta ja 9 % muista koirista.

- Riemu

Mitä Kuuluu?

2011-12-10T06:47:00.000-08:00

Täällä ollaan! Vieläki. Juu. Emäntä on touhunnu oikeestaan koko syksyn vaan koulua ja töitä ja omiaan. Ja homma on kiihtyny vaan joulua kohti. Sillä on viime aikoina ollu niin palijo töitä ja kouluhommat kasaantunu loppujaksoon, että ei siitä oo oikeestaan ollu mittään ilua. No ens tiistaina sillä on viimenen tentti ja sitte se uhkaili lommailevansa kuukauen. Mutta koulusta tietenki vaan, töitä sitte koulun tilalla... Jeejee. No onneksi sen on pakko olla kotona ainaki kolome päivää jouluna.

Mää ootan joulua jo. Saa koko porukan kassaan ja leikkikavereita aamusta iltaan. Ja luultavasti vähä jotaki ekstrahyvvääki. Nii ja kyllä mää oon mielestäni niin kiltti ollu, että lahajojaki ansaitten. Eihän tuohon onneks ennää montaa viikkua ookkaa.

Tässä välilläpä ei palijoo kummallisuuksia oo tapahtunu. Niille mun sietopistoksille tuli lopulta nelijän viikon tauko, mutta tällä viikolla pistettiin taas. Kyllä mua jonku verran vielä kutittaa naamasta ja korvista, mutta ihan siejettävä olo on. Kortisoonia syön joka toinen päivä vissiinki kevvääseen asti. Se kyllä auttaa suurempiin kutinoihin, mutta pistää pissattaan niin tuskasesti, että pitempinä päivinä saa ihan tosissaan piätellä.

Yhtenä päivänä tuossa syksymmällä emäntä oli unohtanu pesuhuoneen oven auki kortisoonipäivänä niin mun oli pakko käyä siellä päivällä helepottaan oluani... Tähtäsin lattiakaivoon vielä. Emäntä oli kyllä äimänä, että mitä täällä on tapahtunu, ku enhän mää ny sisälle oo pissannu sitte penikka-ajan. Mutta eihän se pahana voinu olla, ku olin kuitenki niin fiksusti ja siististi homman hoitanu.

Toinen ongelma mitä se kortisooni aiheuttaa on se, että mulla on kyllä ihan jatkuvasti näläkä. Se pistää kerjäämään ja hermostuttaa entisestään. Niin ja välillä on ihan pakko kurkistaa pöyille, että onko nuilta unohtunu sinne jotaki. Ihan sillai ohimennen vaan. Mutta ilimeisesti niin ei sais tehä. Enkä mää ennen tätä jatkuvaa kortisoonia niin tainnu tehäkkään. Hyvästä ruokahalusta on se hyöty, että oon kehittäny oikeen komian massan. Painan jo 19,5 killoo ja jotku laihuliinien omistajat siittä on vähä huomautellukki jo. Mutta kylykiluut näkkyy ja tuntuu, että huomautelkoon vaan. Mää haluan lissää ruokaa. Olisin siis hyvässä vejossa näyttelykehhiin, mutta sinneppä ei auta mennä tällä lääkityksellä.

Noitten sietojuttujen lisäksi mää oon nyt syöny varmaan pari kuukautta Pentoxiiniä, että nuo korvat ei alakais vuotaan. Ainaki tähän asti on auttanu, mutta eipä nyt kauhian kylymiä ilimona vielä oo ollukkaan. Oon kyllä kehittyny sen tapletin sihtaamisessa namien välistä aika taitavaksi. Sillai saa enemmän sitä namia. Mutta täytyy toivua ihan omasta ja nuittenki puolesta, että pysyvät ehijänä. Ne on kuitenki ihan kiitettävän kipiät, ku ne aukiaa ja sitte sitä verta on joka paikasa.

Tännään käytiin tuolla kamalassa räntäkelissä vähä Lucan ja Ricon kans mettäilemässä. Luca oli ihan pipipää. En kyllä muista millon se viimeks olis sillä lailla häntä koipien välissä vejelly täysiä pitkin männikköö. Ja sitte se otti jonku jumalattoman karahkan ja veuhkas menemään sen kansa. Emäntäki sitä ihimetteli, että mikä sillä nyt viiraa. Ehkä sillä on joku vappauen huuma ku sehän on tavallaan niinku saanu jäähä yksin kotia, ku sen emäntä ja isäntä lähti pienelle reisulle.

No kai mun sitte tähän loppuun pittää vielä mainita tää ittenäisyyspäivän tapahtuma, josta täälä koohkaa koko naisväki. Ja vähähän tuo tuntuu isoisäntäki olevan innossaan. Niinku siittä, että Rico-papparaisesta tuli toistamisseen isukki. Taikka miten sen ny voi sanua? Vuosi sitte niitä tuli Viivin kans viis ja nyt Taran kans kolome. Nii ja kai se seki pittää mainita, että Ricon viime vuonna syntyneistä pojista Urho eli Multakirsun Lymipyry pärijäs kieltämättä aika makiasti Jyväskylän KV:ssä: JUN-ERI, JUK1, SA, PU1, SERT, ROP! Ei mikkään turha jätkä, vaikka eihän me äijät nyt tietenkään nuista kauneuskilipailuista niin välitetä. Varsinkaan nyt ku en ite oo niissä päässy loistamaa.

Eiköhän tämä riitä tältä errää. Jospa tässä nyt ei ihan kuukautta menis seuraavaan plokkailuun! Joulun ootusta!

- Riemu

Kaikki Mitä Vaadit

2011-11-12T05:35:00.000-08:00

Kyllähän sitä löytyy tältäki kaverilta ilimeitä. Siittä on vaan niin palijo vaikiampi saaha onnistuneita kuvia, ku aina on niin pimiä ja kaverilla nyt sattuu olemaan musta naama. Lähinnä ne kuvat/ilimeet mitä siittä saa on semmosia vaativaisia. Mennään ulos NYT. Anna ruokaa NYT. Mulla on tylsää, tee jotain NYT. Joskus harvoin se yrittää kyllä pyytävääki ilimettä, mutta yleensä se vaan vaatii. Tässä todisteet.

Tai sit jos se ei vaadi mitään niin sit se on väsyny:
Ja sitten on vielä tää "miks sää vaan ton kaa leikit" -ilme:

Katseet

2011-10-29T08:05:00.000-07:00

Meillä käy kylässä yks aika kuvauksellinen tyyppi. Siis sellanenhan se on, että jos oikeen asiaksensa ottaa, että seisoppa siinä niin otetaan kuva, niin sillon vetää ihan puihin. Selkä köyryyn, häntä alas, korvat luimuun... Mutta sillon kun se keskittyy johonki muuhun ku kameraan niin onnistuu. Huomattavasti helepompi kuvata ku Riemu, joka ei pysy paikallaan hetkeekään ja on musta.

Mää voisin kuvata tuota ukkelia loputtommiin. <3

Kuka, mitä, hä? Avaa ovi. Kato ku mää oon niin söpö ja kiltti. Heitä ny...

- Emäntä

Näitä Polkuja Tallaan

2011-10-19T07:29:00.000-07:00

Sunnuntaina sempaloitiin meijän seuran epiksissä. Siellä oli oikeen nelijä rattaa. Me osallistuttiin emännän kans kahteen ja sitte emäntä osallistu Ricon ja Ronin kans yhteen. Emäntähän lähti mun kansa ihan vaan hauskuttaan ylleisyä, mutta mitä vielä. Tein taas kerran niin kellontarkkaa työskentelyä, että emäntä oli lentää persiilleen.

Ylleisö nyt sitte ehkä vähä petty, mutta näytinpähän emännälle, että vois sitä mun kans enempiki kisata. Mentiin kylläki molemmissa medikorkeuksilla, mikä on mun mielestä ihan oikeus ja kohtuus. Siks ei sitte tosin mittään palakintoja voitu pokata.

Ensimmäisenä oli möllirata, josta tuli vitonen ja aika hyvällä ajalla. Yllätin emäntää lissää ja tein virheen kontaktilla. Mitäpä rupes ite hötkyileen puomin alastulolla. Mää rankasen semmosista virheistä heti. Meijän toinen rata oli hyppyrata. Sieltäki saatiin vitonen, jota emäntä kyllä kovin purnas tuomarilta. Se anto virheen keppien sisäänmenosta, ku ensin meinasin mennä väärälle puolelle. Mutta ehän mää sitä linjaa ehtiny ylittää, ku emäntä rupes kilijuun niinku palosirreeni. Kai sen tuomarin piti olla tiukkana, ku se oli se Ronin ja Reinon emäntä.

Kuvia ei taaskaan oo sempaloilta. Kaikki oli niin kiireisiä, ettei ehtiny. Sitte siellä oli kyllä niin harmaa päivä ja nopioita koiria, että ei valokaan riittäny.

Tännään meinasin muuten pistää yhen peuran lihhoiksi "mummulan" lähellä. Emäntä väitti, että se näki sen peuran. Mää en mittään nähäny, mutta vainun otin ja säntäsin perrään. Eikä eppäilystä, ettenkö ois sitä kiinni saanu, mutta emäntä kuttu tulleen takasi. Siinähän sitä olis ollu luomulihhaa vähäks aikaa. Ai että. Voi olla, että jos toinen tsäänssi tullee mun kohalle, niin en emäntää kuuntele. Rico-pappa, joka oli mukana, tais olla autuaan tietämätön koko elukasta. Tai sitte ne on sille niin jokapäiväsiä koikkelehtijoita.

Korven kummajainen

Niin sitäki mun on vähä pitäny ihimetellä, ku mua nyt harva se päivä raahataan elläinlääkärillä. Taikka ei mua ees viiä mihinkää hoitohuoneeseen. Joku niistä vastaanoton tyttöistä aina tullee mua kattoon. Se aina vähä jännittää, että mitä ne tekkee, mutta eipä ne taija tehä mittään. Joku itikan pisto siinä niskassa tuntuu ja homma on ohi parissa sekunnissa. Ihime reissuja. Mutta kutinat on ehkä vähä vähentyny. Tai ehkä mää vaan luulen.

Piilossa

- Riemu

Kun Saapuu Syys

2011-10-11T00:28:00.001-07:00

Mistä sen tietää, että syksy on ihan aikuisten oikeesti tullu? No siittä ainaki, että Pieni Pinseripoika ei oo aamulla ensimmäisestä heräämisen elekeestä jaloillansa hokemassa että mennäänmennäänmennäänmennään. Eli nyt on syksy.

Ehkä noin viikon ajan aamut on jo menny vähä rauhallisempaan tahtiin. Riemu on jääny makoileen koppaansa ainaki siihen asti, että petaan petin. Mutta tänään, vaikka kyseessä ei ollu mikkään erityisen aikunen aamu, vaan ihan tavallinen, herra tuhnutteli kopassaan siihen asti, että kuuli mun alakerrassa alkavan tekemään lähtöä ulos. Tähän "aamu-unisuuteen" on varmaan syksyn lisäksi yks toinenki syy: vaatteet. Yök. Luulen, että Riemu ossaa arvostaa sitä, ettei sajevesi ropise suoraan selekään, mutta sen asian yhistäminen siihen, että takki tungetaan päälle voi olla jo utopiaa. Ja sitte on vielä ne ihan kamalat "pyllyvakoremmit"...

Kyllä nää kelit emännänkin sais mieluusti jäämään peiton alle aina välillä, mutta yllättävän vähän vielä väsyttää. Kävelyretket syksysessä mettässä ton karvapään kans piristää ja pakottaa sopivaan vaihteluun tenttikirjojen ja koulutehtävien välissä. Vielä kun Rimpulan kans löydettiin uusia mettäpolkuja tossa toissa viikonloppuna. Nyt päästään tekeen mukava mettälenkki ihan omalta ovelta vappaana juosten. Eihän me tässä vielä kauaa oltukkaan asuttu...

Sitte on yks harmittava seikka, josta pittää purnata. On se kumma, että pikkuherra on jo lähempänä nelijää ikävuotta ja nyt se keksii ton urosteluhomman. Se on aina tullu toimeen oikeestaan kaikkien koirien kans, eikä oo ollu ongelmia liikkua missään. Nyt se on sitte päättäny ottaa tuolta reeniporukoista muutamia uroksia, joita pittää tuijotella ja näytellä isoo selkäkarvat pystösä. Ja ne varsinkaan ei sais mennä agilityä. Tai ainaki jos menevät nii olisivat hilijaa.

En tiiä mikkä kaikki asiat tähän vaikuttaa, mutta ainaki sillä on varmasti iso osansa, että pian tullee vuosi siittä, ku viimeks on oltu kunnolla "ihimisten ilimoilla", kuten näyttelyissä. Ollaan asuttu täällä maalla nyt puoltoista vuotta ja ilimeisesti Riemu alakaa metittyä niinku isovelijensä Rico. Ja sekös harmittaa. Sille en maha mittään, että meillä ei oo asiaa näyttelyihin eikä muihinkaa isompiin tapahtummiin tällä lääkityksellä. Oman seuran sempaloissa kyllä yritettään pyöriä. Mutta jotenki muuten tähän täytys osata puuttua, ettei tää toiminta ainakaan laajene.

Hemmetti. Mää en ois kaivannu ennää yhtään uutta harmia tän tyypin kans. Mutta eipä ne luppaa kysele.

- Emäntä

PS. Muistakaahan kaikki tulla nyt sunnuntaina Sastamallaan Sempaloimaan agilityn parissa! ks.

PPS. Kuvat on jottain tärähtäneitä kännykkäkamerakuvia. Ei uskalla kantaa kameraa mukana, ku vettä voi tulla hetkenä minä hyvänsä. Ja sitte ku aurinko paistaa niin en muista koko vehjettä.

Vaaran Merkit

2011-09-30T10:56:00.000-07:00

Kauhee tuuli tuolla ulukona. Onneks emäntä ei raahannu mua reenejä vetämään. Siellä oliki pikku keissi, ku kentälle oli kaatunu puu ja valotoloppa. Vorse majöör niinku sanotaa. Onneks ei ollu kettään reenaamasa sillon. Se oli ilimeisesti kaatunu ihan hetki ennenkö emäntä paikalle kerkis. Että niin se voi olla ihan suoraan sanottuna hengenvaarallistaki tuo agility.

Meitsille riittää ihan se, että mut raahataan kuulemma taas huomena elläinlääkäriin. Jollekki piikille sano emäntä. Kuulostaa pahaenteiseltä, mutta kuulemma joku siejätyspiikki vaan. Emmää kyllä mielestäni semmosia tarttis. Mää siejän oikeen hyvin kaikkia. Kaikkia ihimisiä ja koiria ja muitaki elukoita. No okei kissoja mää en niinkää sietäs, mutta emäntä pakottaa sietään niitäki, vaikka ne tunkee mun reviirille.

Emäntä on alakanu mulle semmosestaki vaarasta huomauttelleen ihan ekkaa kertaa mun elämän aikana, että saattasin lihua. Hemmetti. Olis tyytyväinen ku kerranki oon oikeen hyvässä, komiassa lihassa. Se on jotaki mutissu, ku on joutunu munki valijaitten vattanympärystä isontelleen. Ricon kansha se joutuu tekemään sitä jatkuvasti. Mutta minkäs sille mahtaa, ku ruoka maittaa nykysi niin hyvin. Ja sitte ku saa nuita herkkujaki taas niin ne pittää syyä samon tein, ettei niitä ehitä viiä nokan eestä. Ja emäntä ja isäntä saa kyllä syyttää ihan itteensä. Mitäs lyllertävät lenkillä niin hittaasti, että eihän siinä Pienelle Pinseripojalle tuu ees hiki.

Nyt mää meen tuhuaan ton yhen puruluun, ettei sitä kukkaan hävitä. Ja tuo tuuli saa mun puolesta loppua. Melekeen otan sitte satteen mieluummin. Taikka no en sittekään.

- Riemu

PS. Kaikki kuvat on taas Ricosta...

Jos ei mulle anneta vinkuhippoo niin mää nostan koiran pöyälle.

Jaa oliks sulla kesken joku?

Aika mielenkiintosta...

Siinähän koitat tehä hommias.

Menneen Talven Lunta

2011-09-26T04:39:00.000-07:00

Oon jo usiampaan otteeseen katellu tuolla Riemun blogikansiossa näitä valamiiks tehtyjä kuvia viime kevväältä. Ne jäi julukasematta, ku niitten kuvvaamat karkelot ei tuottanu tulosta. Ricosta ei tullu isukkia toista kertaa. Katotaan nyt jääkö pappa eläkkeelle niistä hommista heti alakuunsa vai miten tää syksy tästä etenee... Rico ite ei kylläkään oo vielä suostuvainen eläkkeelle varsinkaan tästä, mutta ei mistään muustakaan lajista.

Luvassa siis tutustelua, lämmittelyä, urostelua, mielistelyä, mairittelua, karkuun juoksemista, turpiin ottamista ja mitä kaikkia muuta sitä tohon kosiskeluun kuuluukaan. Palautteen antavana osapuolena ihastuttava russelineiti Tara.

- Emäntä

PS. Edellisseen postiin pittää sen verran kommentoija, että en tosiaan käytä tuota suihkepantaa tokoreenaukseen. Se on kaulassa turvallisuussyistä, ku tossa pihalla irrallaan reenaillaan. :)

Kosketus

2011-09-25T04:40:00.000-07:00

Lähinnä mää aattelin pistää tänne nää mun kosketusalustareenikuvat, jotka isäntä otti täsä joskus. Sen reenaaminen on kyllä hauskaa, vaikka se alaku oliki niin kummallista, ku emäntä vaan seisua tojotti eikä sanonu mittään. Mutta aika äkkiä mää sen homman sitte hoksasin. Emäntä on ihan mielissään. Se kuulemma aikoo käyttää tätä juttua jossaki tokohommissa.

Yks positiivinen asia muuten pittää kuitenki sanua terveyteen liittyen pitkästä aikaa. Lääkäri määräs mulle semmosen sokkitieetin, että mulle piti antaa kaikkia semmosta, mitä söin sillon joskus aikanaanki, ennenku nää oireet alako. Ai että mää oon herkutellu. Oon saanu grillikanan rääppeitä, nauvan mahhaa ja lihhaa, mun lempparikananameja ja vaikka mitä. Ja arvatkaa vaan, että maistu ne iänikuset kuivanappulatki hyvältä pitkästä aikaa. Ja entäs ne niin kuivakkaan oloset nahkapuruluut. Voe kuulkaa että mää oon niitäki nautinnollisesti nassuttanu!

No nyt se sokkiaika on vissiinki ohi, mutta pelekälle kalalle mun ei sentään tartte palata. Kuivaruuan lissääminen alotti semmosen kutinan, ettei mun tämänhetkinen kortisooniannos riittäny. Se on sen verran pieni annos, että jos näille jollekki sokkijuttuille oon allerkinen niin sen huomaa. Niinpä mää jatkan nyt sitte toistaseks raakaruualla, mutta kalan lisäksi ainaki se yks ylleisimmin ruoka-aineallerkisoiva eli nauta tuntus käyvän mulle.

Emäntä jutteli, että koitetaan saaha taas kutina kuosiin pelekällä kalalla ja nauvalla ja sitte kokkeillaan uuestaan muitaki. Lääkäri eppäili, että mulla ei välttämättä ois mittään ruoka-aineallerkioita, mutta ei se nyt ihan tällä testillä vielä selevinny, ku sitä kutinaa tuli. Mutta luultavasti se kutina nyt johtu niistä kuivaruuissa olevista varastopölypunkeista.

Asiasta kirvesvarteen. Eilen oli seuralla taas agikoulutuspäivä. Emäntä osallistu vissiinki puolentoista vuojen tauon jäläkeen. Mää pääsin kyllä mukkaan katteleen, mutta emäntä meni kumminki Ricon kans. Se tuli niin kärttyseksi siittä, että muut oli alottanu rattaantutustumisen ennen aikojaan iliman sitä, vaikka se tukka putkella tuli suorinta tietä töistä meijän kans, että sen ois ollu parempi lähtiä samon tein kotia syömään suklaata. No kai niillä silti ihan hyvin meni pappareisen kans, vaikkei se sitä rattaa kunnolla oppimaan ehtinykkään. Mutta tietäähän tuon, ettei siittä ainakaan mittään huippusuoritusta tuu ku lähtee kärttysenä kokkeileen.

Tulihan tuota kuitenki taas jaariteltua. Taijanpa mennä jatkamaan nokkaunia emännän ja tenttikirjojen viereen. Lepposaa sunnuntaita!

- Riemu

Syksy Saapuu

2011-09-12T06:01:00.000-07:00

Emännän kans tehty mökkireissu on ennää muisto vaan. Muuten oli mukava reissu, mutta matkat, varsinki palluumatka ois saanu olla lyhempiä. Ja se jäi harmittaan, että emäntä kulutti meijän vähät ajat Oulusa kirpputorreilla, ku ois ollu kavereitaki tavattavana lähistöllä.

Mökillä oli aluks vähä liian rauhallista, mutta tottuhan siihen ja sittehän meikästä meinas tulla joku Hilijanen Haikailija. Emännän kans ku istuskeltiin ja ihimeteltiin maisemia ja elämän menua. Välillä se oleskelu kyllä pakotti vetämään kunnon pinseriöverit siinä pihamaalla. Oli muuten sikäli mukava reissu, että sain olla siellä melekeen koko ajan irti. Pääs rantaan tassuja kastaan ja muutenki tutkimaan paikkoja. Kylymäähän se vesi oli, mutta varsinki hepuloijessa meinas kastua ihan välttämättä ku kaarrokset rannasa tahto venyä veten puolelle.

Mutta se mökkielämästä. Kotona on taas arki alakanu. Tai miks sitä voi tuon emännän koulun kansa sanua, ku mikkään viikko ei oo samanlainen ku eellinen. No jokatappauksesa se kulukee nyt koulusa ja töissä ja isäntä töissä. Onneks emännällä on kuitenki välillä vappaata viikollaki ja koulupäivät kohtuullisen pitusia. Päivä mennee mukavasti sohovalla tuhunutellessa ku on ensin saanu vahittua aamun aikataulut kuntoon eli viimestään kasilta ylös, heti lenkille, ruoka, pikku unoset yläkerrassa, emännän lähtöseremoniat eli mulle herkkupulmapurkki tai piilotusleikki ja emäntä ovesta ulos.

Täytyy kyllä myöntää, että nuo sajekelit meinaa taas ällöttää mua. Kevväällä vissiin oli vähä talaviturkkia tai jotaki, ku niin reipastelin satteissa. Mutta nää syyssatteet on kyllä inhottavia. Pienen Pinseripojan ei kyllä kuulus semmosilla kelleillä ulukoilla ollenkaan. Ja tännään vielä oli niin tuulistaki. Tuulinen säähän se vasta inhokki numero yks on mun listalla.

Emäntä on reenaillu agilityä kesästä asti lähinnä Ricon kans, mutta mää oon kyllä päässy reenireissuille mukkaan. Välillä se on sitte teheny siellä tokua mun kans ja joskus agilityäki, vaikka se niin kovasti vanno lopettavansa. Mutta matalilla rimmoilla vaan. Niitten kans sitä saa semmosen vauhin, että oksat pois! Tokosta sen verran, että Lucan emäntä opetti emännän käyttään tota kosketusalustaa. Määhän sen opin siinä sivussa ja se onki mukavaa harijotusta. Alustalle pittää luonnollisesti mennä näytöstyyliin nopiasti, tehokkaasti ja töminällä.

Muutenki emäntä on kunnostautunu ton tokon reenailemisessa mun kans viime aikoina. Sen tarttis vaan päästä johonki kursseille vissiin, ku meinaa jumittaa sammoihin vanahoihin juttuihin. Mulla ei tosin sitä vastaankaa oo mittään. Varsinkaa keittiöreeneissä mun mielenkiinto ei lopu niin kauan ku namia riittää. Emäntä vaan aina napisee, että ku sais nää liikkeet tämmösiksi tuolla kentällä kans. Mutta hei, sielä on niin palijo muuta mielenkiintosta!

Se mun pittää vielä mun kuulumisista kertua, että mulla on ollu joku lapsiin tutustumiskausi vissiin päällä. Mökkireissulla tapasin usiampia lapsia ja nyt viikonloppuna käytiin isännän siskon perheen luona. Kaikki muksut on tietty muhun ihan ihastuneita, mutta tällä kyläreissulla kyllä hurmasin kaks nuorimmaista täysin. 8 kuukauen ikänen poitsu ois varmaan halunnu syyä mut ja oli niin tohkeissaan, ettei meinannu muistaa nielasta välissä. Ja sitte semmonen parin vuojen ikänen tyttö halus syöttää mulle namia ja teetti temppuja. Sehän se passas mulle oikeen mainiosti. Lopun kylläilyä se tytteli käveli mun perässä ihhaileva katse silimissään, vaikka aluks meinas ujostella. Emäntä ja isäntä oli kyllä musta selevästi ylypeitä.

Nyt painun pöyhiin emännän ja isännän peitot ja tyynyt sopivaksi pesäksi ja otan pienet iltatirsat ennen iltapissaa ja ommaan koppaan siirtymistä. Tästä nää sajepäivät on ainoostaan hyviä; pesien tekeminen ja nukkuminen tuntuu vielä mukavammalta, ku saje ropisee kattoon. Se pistää unimaiskuttelemaanki vielä normaalia makiammin.

- Riemu

PS. Kaikki kuvat on mökkireissulta.

Kenen Syy

2011-09-12T05:27:00.000-07:00

Viime keskiviikkona oli taas Riemun krapulapäivä. Vein sen aamulla ennen luentoja Eläinystäväsi Lääkärille allergiatestiin. Kaverille tuikattiin rauhote kankkuun ootushuoneessa. Sillehän ei luonnollisesti voinu antaa periksi. Suorilta jalloilta sain taas ottaa koppia, ku alako holtti lähtä. Siittä sen hoitaja kanto huoneeseen ja mää lähin vähä syän syrjällään kouluun.

Nelijä tuntia myöhemmin oli sitte tuomion luvun aika. Riemulle tehtiin siis samantapanen testi ku ihimisillekki. Ihoo ärsytettiin 25 eri aineella ja seurattiin reaktioita. Tuloksena seuraavaa: Erittäin voimakas reaktio varastopölypunkeille ja histamiinille. Voimakas reaktio pölypunkeille ja phycomycetes mixille (nää on jottain sieniä...). Selkeä reaktio koiranheinälle, punanatalle, niittynurmikalle, pujolle, koivulle, pajulle ja lepälle. Heikko reaktio homesekoitukselle, timoteille ja raiheinälle. Ei reaktiota mm. ihmispölylle (huh :), kissalle tai hevoselle.

Lisäks Riemulta kaavittiin taas silmäluomista rakkulat ja tyhjättiin anaalirauhaset, jotka neki on jotenki yhteyessä atopiaan. Kortisooniahan me taas saatiin hoijoksi ja silimätippoja. Sitte lääkäri vielä määräs Pentoxiiniä koko talveks ehkäseen korvien vuotamista. Ens kuussa tullee siejätyshoito sitte. Toivotaan, että se tepsis.

Suunnitellut näytelmät jää siis johonki tulevaisuuteen. Taikka miten toi terveys ny eteneekää, että pystyykö olleen niin, ettei kiellettyjä aineita tartte käyttää. Eipä sillä. Aika tehokkaastihan nuo rahat hupeniki tohon testailuun ja muuten lääkäriin. Nyt on vaan toivottava, että alakas helepottaan.

Vielä on tietenki eessä pitkä matka ruoka-ainekokkeiluja. Ruokinta-asiat on muutenki vähä auki nyt ku en niitä siinä hakiessa tajunnu kysellä. Täytyy soitella perrään. Sitä en tiiä, että olisko näitten allerkioitten puhkiamisen voinu estää jotenki omalla toiminnalla. Esim. heiluttelemalla sitä imuria vähä usiammin jne. Mutta että näin.

- Emäntä

Kaverusten yhteinen vahtivuoro

Mökkitie

2011-09-06T09:29:00.000-07:00

Vietettiin Riemun kans laatuaikaa viime viikonloppu, ku isäntäki oli maalimalla. Torstaina mun luennon jäläkeen suunnattiin ensin Ylivieskaan mun lapsuuen kaveria morjestaan. Sieltä Oulun tienoolle yöksi. Perjantaina pieni kirpparikierros Oulussa. Yks sohova jäi harmittaan, ku ei oikeen Kolffiin mahtunu... Mutta peilejä tuli ostettua monin kappalein.

Riemu tapas torstain ja perjantain aikana enempi, tai sanotaanko lähempää, lapsia ku aikoihi. Torstaina Riemuun, ja erityisesti Riemun häntään viehätty n. 1,5 vuotias pojannaskali. Riemu oli hienosti. Poika oli niin tottunu jo koiriin, että osas olla niin luonnollisesti Riemun kans. Ja Riemu osas olla sopivan varovasti pojan kans.

Perjantaina Riemu tapas vähä vanahemmat serkkulikan muksut. Varsinki tyttö olis niin mieluusti leikkiny Riemun kans hippasta, mutta pienet tilat ei oikein riittäny tälle pariskunnalle. Riemu joutu vähä väisteleen, ku ei ollu tottunu niin pieneen ja reippaaseen leikkikaveriin. Mutta kiinnostus oli kyllä molemminpuolista, vaikka ehkä vähä Riemua pelottiki. Kunnialla selevittiin siitäki.

Perjantai-iltana jatkettiin vielä matkaa Puolangalle mökkeileen. Pimmeys ja hilijasuus ei meitä ahistanu. Päinvaston. Nautittiin ihan vaan pelekästä olleilusta. Aluksi Riemu vähä kaihoten katteli mökkitietä ja ootteli lisäporukoita tulevaks, mutta sitte se rauhottu niin, että ihan ihimettelin. Välillä heitti pinserihepulin puolelle ja sillon oli ralli päällä mökiltä alas saunalle ja rantaan ja sieltä vesirajjaa viistäin takas. Sitte taas välillä istuskeltiin piiiitkiä aikoja mökin tai saunan rappusilla ja ihimeteltiin elämää ja kaunista Suomia. Ihan hilijaa. Ihan rauhassa. Riemu yllätti taas. Positiivisesti.

On muuten niin hienua olla, ku koiran voi päästää irti. Tuo suihkepanta on varmaan parasta, mitä oon Riemulle ostanu. Eihän sitä ite suihkaustakkaan (eikä ees sitä palakaksi tarkotettua pelottavvaa ääntä) oo aikoihin ennää tarvittu, ku koira tottelee. Se on kyllä parantanu taas meijän elämänlaatua ihan mahottomasti. Ja helepottanu. Joo. Olisin mieluusti opettanu koirani jollaki "pehemiämmällä" tavalla. Ja mielestäni aika montaa tappaa yritinki ja aina uusilta kouluttajilta vinkkejä kyselin. Häätyski ehkä joskus kirjotella enemmänki käyttökokemuksista...

Lauantain pihareissun jäläkeen meitä ootti mökissä sisällä Herra Hiiri. Liekö ollu juomassa Riemun kupista tai kattelemassa Riemulta tippuneita ruuantähteitä. Mää sen huomasin heti. Riemu ei vaikka hiiri oli parraimmillaan 20 sentin päässä kaverin tassusta. Sitte ku mää olin sitä hiirtä aikani ahistellu ja se tuli uuestaan esille hällän alta niin Riemuki sen huomas. Kiinnostu vähä, mutta ei mittään pyydystämisen elekeitä kyllä. Mää sen sitte lopulta sain ajettua sinne mistä oli tullukki eli hirren välistä seinän sisälle. Yritin kyllä puukalikkaaki bruttaalisti sen päähän sovitella, mutta epäonnistuin. Siinä vähä illalla mietitytti, että montakohan karvasta yökaveria mulla oikeen onkaan. Tiijä häntä. Aamulla oli papanoita sängyllä, mutta ei onneks mun.

Että se siitä Suuresta Mettästäjästä. Kyllä perhosia ja kärpäsiä napsitaan. Ja pihalla yritti västäräkit kiusata niin johan niitten perrään koitettiin. Mutta pieni hiiri ei kiinnostanu. Semmonen rottakoira on meijän Riemu.

Pitkät matkat meni enempiä vikisemättä. Varsinki menomatka meni aivan hilijaa, vaikka se kesti ijjäisyyen pysähyksineen. Tullessa oltiin jo vähä malttamattomampia. Mutta onneks Roni ja Reino lainas häkkiänsä niin jo vain oli tillaa köllötelläkki. Ja omassa kopassa vielä.

Joo. Kuvia tuli herrasta räpsittyä taas omiksi tarpeiksi. Taijan jättää osan julukasukeleposistaki vielä völijyyn semmosia kuvattomia sepostuksia oottamaan.

Se pittää vielä mainita, että meillä onki huomenna jännä päivä. Vien aamulla Riemun allergiatestiin ja meen ite päiväksi luennoille. Sitte iltapäivällä vasta meen kuulemaan tuomion ja hakemaan kaverin kotia. Tulleepahan taas jotaki lisätietua tähänki soppaan.

- Emäntä

Hetken Tie On Kevyt

2011-08-31T10:52:00.000-07:00

Eilinen elläinlääkärireissu innotti mut tällaseen Pienet Onnistumisen Hetket -postiin. En tiijä. Ehkä mää oon jotenki vahingonilonen tyyppi tai jotenki Toisen Onni, Toisen Silimäpako -tyyppisesti tyytyväinen. Mutta musta tuntuu, että eniten sydäntä lämmittäviä hetkiä ei suinkaan oo mitkään suuret näyttely-, agility- tai toko-onnistumiset vaan semmoset arkipäivän sujuvuuet. Tässä seuraa muutamia esimerkkejä:

- Toisten koirien ja ihimisten ohittaminen. Riemu oppi jo pienenä ohittaan vastaantulijat tai eellä hittaammin menijät hienosti. Ei se nyt mitenkään välinpitämätön oo oikeestaan koskaan, mutta oppi meleko aikasi kuitenki ohittaan tyypit säntäilemättä, haukkumatta, murisematta tms. Ja parhaimmaltahan se itestä tietenki tuntuu, ku se toinen osapuoli EI ossaa käyttäytyä. Jotenki tuntuu, että sillon Riemu ottaa jonku oikeen ylvään ryhin ja ohittaa rähisijän oikeen korostetun huomioimatta. Tästä on luultavasti kiittäminen meijän pentukurssia. Siellä ohittamisia reenailtiin palijoki ja noin normilenkeilläki siihen kiinnitettiin huomioo alusta alkain. Lisäksi tietty se, että Riemu vietti elämänsä kaks ekkaa vuotta alueella, jossa koiria ja ihimisiä tuli vastaan melekeen joka lenkillä. Nykyjäänhän täällä kotiolloissa ei juuri muita koiria tuu vastaan, ku Rico-pappa. Ja täytyy myöntää, että ihimisiäki sen verran harvoin, että taito on vähä rapistunu. Laijassa kyllä mennään, mutta sitte ku kohtaaminen on ollu, Riemu "vaivihkaa" haistelee menijän perään ja meinaa ajautua väärälle puolelle.

- Kiinniottotilanne lenkillä. Jokapäiväseen elämään liittyvä siis tääki. Riemu oppi jo nuoruusseutujen lenkkipoluilla aika helpolla, että mikä kohta se on ku otetaan kiinni. Yritin kyllä sillon sitä ottaa aina yllätyksellisissä kohissa kii, ettei se kiinni jääminen just ois johonki kohtaan yksilöityny. Riemu valitti jonku keskimääräsen kohan, jossa se alako oottaa sitä, että otan sen hihinaan. Nykyäänhän toi meijän vappautta sisältävä aamulenkki aina sama ja kiinniotto samassa kohtaa. Riemu jääki ylleensä mua niillä main ootteleen ja kattelee mua, että joko nää otat mut liekaan. Tää on luonnollisesti sen ansiota, että sattuneesta syystä oon kaveria melekeen aina kiinniotettaissa jollaki palakannu.

- Autojen kohtaaminen tiellä. Eelleen jokapäivästä asiaa. Vaikka tuo meijän kylätie pieni onki, niin ilimeisesti meijän lenkkiajat on semmosia, että harvon ei yhtään autoo tuu vastaan tai ohita. Jossain vaiheessa Riemu yritti kehittää itelleen semmosta ajan autoja takkaa -maneeria, mutta ton suihkepannan myötä se unohtu alakuunsa. Sitä vaston, ku auto tullee vastaan, Riemu saattaa ihan omaehtosestikki pysähtyä mua oottaan, ku kuulee jonku tulevan. Tai sitte odota -käskyllä. Sitte ku mää oon kohalla, se taapertaa mun vieressä niin kauan, että auto on menny ohi. Ja sitte taas jatkaa ommaa vauhtiansa mun eelle.

- Käyttäytyminen elläinlääkärissä tms. paikassa. Eilen viimeksi siis Riemu lämmitti mun sydäntä elläinlääkärissä. Ootushuoneessa se mieluusti kyllä tutkis kaikki paikat ja moikkais kamut, mutta rauhottuu aika äkkiä makkoileen tai istuun mun viereen. Tällasissakkaan tilanteissa se ei provosoiju toisten murinoista ja ärinöistä. Hoitohuoneessaki kaikki meni oikeen mukavasti. Anto katella korviaan ja ottaa teippinäytettä ja muutenki tutkia hyvin. Suuri syy tähän on tietty se, että korviin ei tungettu mittään laitteita. Yhessä vaiheessa Riemu varmaan aavisteli, että nyt tuo täti käänty ottaan sen maalimanlopun laitteen, jolla tärykalavoja ja sisempää korvaa katotaan ja yritti ottaa jalat alleen. Mutta sai lopulta kuitenki lääkäriltäki kommentin, että oikeen mukavan luontonen pinseri. Eniten mää ihimettelen sitä, että tyyppi ei ees piipannu yhtään. Ylleensä se on kuitenki semmonen sen joka tilanteen kommunikaatiokeino. Kuunteli vaan niin viattoman näkösenä ku sen leikkikaveriksi halunnu sakemanni(sekotus) vikisi hoitohuoneesta.

- Toimeentulo ihimisten ja koirien kans. Montaa ihimistä tai koiraa ei vielä oo tullu vastaan, joitten kans Riemu ei ois tullu toimeen. Okei, ei se ihan varraukseton oo ihimisten suhteen. Vähä väistää tilanteesta riippuen. Mutta jos sille annetaan mahollisuus tutustua, niin aika nopiasti ois pusuttelemassa. Toisten koirien kans oon oppinu kans olleen luottavainen, mutta tietenki sillain sopivan valapas. Varmaan yks syy toimeentulloon on se sen pehemeys. Se mieluummin sitte väistää. Kai. Ihan muutamia uroksia on, joita se vähä kattelee sillä silimällä, mutta uskon, että eiköhän se elämä niittenki kans onnistuis, ku pääsis tutustuun lähemmin. Mutta siis ei mittään semmosta urostelua niinku tuolla jo kertaalleen tässäki postissa mainitulla Rico-papalla nuorempana.

- Kevvään möllitokon luoksetulo. No okei. Pakko kai se on pistää yks tämmönenki pieni onnistumisen hetki, ku se niin elävästi vieläki muistissa on. Varmaanki tästä jo sillon tapahtumisen jäläkeen mainittinki. Kysseessä oli siis Riemun järjestyksessään toiset möllitokokisat viime kevväänä meijän omassa hallissa. Muutenki ne meni yllättävän hyvin, mutta luoksetulo oli yliveto. No okei, alaku ei luvannu hyvvää. Riemu lyöttäyty makkaamaan ku jätin sen. Sitte vähä jännitin, ku olin aiemmin opettanu sitä tulleen etteen ja vasta siittä sivulle. Vasta muutamia kertoja olin ottanu sen suoraan sivulle. No käskystä Riemu lähti tulemaan mua kohti. Ja lujjaa tuliki. Noin puolentoista metrin päässä, ku vauhti eelleen oli kova, se rupes heittään persaustaan jo oikeelle. Ja sieltä se sitte lennätti ittensä niin maan perusteellisen komiasti aivan oikeeseen perusasentoon. Saatiin ylleisöki herätettyä tällä tempulla oikeen aploodeihin asti.

Kai näitä vois muitaki olla, mutta nuo arkipäiväset nyt on aika ylleisluontosia tilanteita. Ne on monesti semmosia, että saa mielesänsä huokasta, että kai sitä jotaki on teheny oikeinki tuon jästipään kans. Katotaan mikä on taas mieli viikonloppureisun jäläkeen. Huomenna startataan muutamien välietappien kautta mökkeileen viikonlopuks. Jospa sielä tulis otettua vähä uuempia kuviaki. Nää tämänkertaset on lähinnä jotaki toistoja aikasemmista posteista.

- Emäntä

Bileet

2011-08-23T23:43:00.000-07:00

Tulukaahan kaikki lauvantaina meijän seuran Koirahulinoihin! Tänneppäin on luvattu aivan upiaa keliäki ja lajjeista löytyy varmasti joku kokkeiltava. Ja voihan niihin osallistua kaikkiinki. Mää ainaki haluaisin, mutta emäntä ei taija ehtiä siinä tohinassa mua ohojastaa...

Alakuperäseen mainokseen tästä.

Riemu

Kaikki Peliin

2011-08-21T09:05:00.000-07:00

Meijän pieni seura se vaan jaksaa yllättää. Eilen meijän porukka toi Harjavallasta "Pojan" kotia eli harjas pöyän viijen seuran kaupunkitaistelussa. Itehän en taaskaa päässy mukkaan, ku nuo isäntä ja emäntä oli juhulimassa häitä ja mää "mummulassa" hoijossa. Mutta se täytyy sannoo, että perjantaina vejin kyllä tyylikkään ja vauhikkaan nollaratan samalla ratalla, ku se oli rakennettu meijän kentälle harjottelua varten. Minikorkeuksilla tosin...

No se nuista muista sankareista. On vähä laiska sunnuntai niin eipä tässä oikiastaan muuta jaksa kirjotella. Tässä on kuitenki parin viikon takkaa meijän kaverikuvia 2011 ja muutama muu otos samalta illalta, ku koko porukka oli meillä kylläilemässä. Opetin Reiskan syömään marjoja, mutta se ei tainnu tajuta, että mistä niitä saa ihan omin nokkinee hankittua.

Riemu

Kello Löi Jo... Kuusi

2011-08-14T08:07:00.000-07:00

Lapset herätkää. Nyt on se hetki, jota koko blokosvääri on herkeämättä ootellu koko viikon. Eli Riemun Kirjavan plokin 100. postin arvonnan aika. Osallistujia oli loppujen lopuksi yheksän: Luca, Roni, Reino, Pyry, Manu, Lumi, Pyry-russeli, Arsu ja Tiinan tuleva koikku. :) Minä itte siis luonnollisesti toimin arpojana, emäntä valamisti arvontalappuset ja isäntä toimi virallisena valavojana ja kuvvaajana:

Jaa nii mitä mun piti tehä? Perhana ku kauneusunilta revitään herreille. Mitä jos mää vaan pitäsinki se ite? No okei. Tää olokoon voittajalappu. Loput mää voin vaikka syyä.

Tättärärääräräääää! Voittaja on:

Onneksi olokoon siis borderi-Pyry ja Maija! Toimitan palakinnon teille reeneihin emännän mukana. Teillä onki ollu voitokas viikko; onneksi olokoon vielä M&M Cupin voitostaki!

Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille ja erityisesti niille, jotka on jaksanu kaikki sata ensimmäistä merkintää lukia. Niin kauan ku emäntä tuolla yhessä tietyssä paikassa on töissä, niin voipi hyvinki olla, että arvotaan jottain kivvaa toistekki, ku tarpeeksi merkittäviä mun elämässä tapahtuu. Että pysykää tutkalla!

Riemu

Kaunis Luonne

2011-08-07T01:23:00.000-07:00

Riemulla oli eilen koettelemusten päivä. Luonnetestipäivä. Heti aamusta suunnattiin Tuusulaan ja Riemu oli testattavista toinen. Ite en ollu koskaan ollu ees kattomassa testiä. Mutta tuskinpa sillä mittään sen suurempaa merkitystä oli. Ehin kuitenki nähä sen ensimmäisen testatun, että tiesin, mitä siinä tapahtuu.

Testi meni aikalailla niinku olin arvellukki. No ehkä mää olin vähäsen enemmän pisteitä aatellu maholliseksi. Toisaalta en kyllä millään muotoo voi sannoo päässeeni sissään luonnetestin arviointiperusteisiin tuon päivän perusteella. Mutta tässäpä nämä tulokset osioittain. Koska tosiaan tää luonnetestien maalima on mulla ihan outo ja uus niin enpä näitä oikeen ossaa analysoija.

Toimintakyky -1, pieni (kerroin 15)
-> Joo, ehkä oisin olettanu, että Riemu ois vähä enemmän pystyny osottaan aktiivisuutta, mutta toisaalta tiesin, että se palautuu aika hittaasti ja niinpä se toimintakyky heikkeni koko testin ajan.
Terävyys +1, pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua (kerroin 1)
-> Näin jäläkeen päin aateltuna ois voinu kuvitella, että Riemu ois ollu vähä terävämpi, mitä sen kotikäyttäytymistä aattelee.
Puolustushalu +1, pieni (kerroin 1)
-> Kyllä noista vaihtoehoista, mitä tuossa on niin tää pieni on ehottomasti se sopivin. Vaikka tässäki oisin voinu kotikäyttäytymisen perusteella taas kuvitella vähä suurempaa reaktioo.
Taisteluhalu -1, pieni (kerroin 10)
-> Riemu ei suostunu vetämään lelua eikä se kauheesti halunnu kelkankaa kans rueta taisteleen. Arvattavissa, mutta taas reaktio vähä laimee arkielämään verrattuna.
Hermorakenne -1, vähän hermostunut (kerroin 35)
-> No niin. Niinhän se kai on. Varsinkin oudossa tilanteessa.
Temperamentti +1, erittäin vilkas (kerroin 15)
-> Allekirjotan. Keskittymiskyky on puutteellinen, ku koko ajan ois kaikkee mielenkiintosta ympärillä.
Kovuus +1, hieman pehmeä (kerroin 8)
-> Jep. Enpä ois ihimetelly vaikka ois pehmeeksiki tituleerattu. Mutta tää on mun ajatuksissa ollukki semmonen ristiriitanen juttu. Tilanne vaikuttaa niin paljo. Toisaalta kovinkin omapäinen, mutta sitten se pehmeys tulee esille reaktioissa erilaisiin juttuihin.
Luokepäästävyys +3, hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin (kerroin 15)
-> Hyvä näin. Koekäyttäytymisen perusteella oisin olettanu, että ois annettu +2 eli luoksepäästävä, hieman pidättyväinen/aavistuksen pidättyväinen.
Laukauspelottomuus ++, laukauskokematon
-> Kokeen aiemmat koettelemukset alako jo näkyä. Tästä oon tyytyväinen, että sai silti tuon ++, vaikka alako jo oleen aika poikki ja reagoi enempi ku olin aatellu.

Tulos 70, Vähennystulos -60, Loppupisteet 10

Pääpiirteittäin testi siis meni niinku oisin voinu kuvitellakki. Mutta kautta linjan oisin ehkä oottanu pikkasen isompia reaktioita terävyyen, puolustushalun ja taisteluhalun osalta. Oli kyllä mielenkiintosta seurata ensimmäistä kertaa testejä ja täytyy myöntää, että omat arvailut kunkin suorituksen jäläkeen meni kyllä aikalailla mettään. Suurimmaks osaks se tietenki johtuu siittä, että oma kokemus on niin rajottunut. Tuo ettei myöskään tunne noita pisteiden painotuksia vaikeutti tietenki arviointia. Ja sitten se, että näin maallikon mielestä osa eroista oli niin hiuksen hienoja ja se hiuksen hieno ero voi tuua vaikka sen 70 pisteen eron tulokseen.

Tää taitaa riittää mun arssinoinniksi tästä aiheesta. Voi olla, että mielenkiinnosta meen joskus uusimaan testin, vaikka voihan se olla, että ei se siittä muutu, ku koira oli jo nytki 3 ja puol vuotta. Voi hyvinki olla että ei. Katotaan. Joka tapauksessa tää tulos ei mun silmissä muuttanu Riemua mihinkään. Tuolla se nyttenki nukkuu aamusta kottiutunneen isäntänsä kans samalla tyynyllä ja on maaliman sulosin ja ilosin koira. Ei mikkään koulutettavuuen huippu, mutta huippu kotikoira ja omistajalleen opettava. Ja luonnollisesti omistajan (ja myös testiseuralaisen) mielestä päivän kaunein. :)

Emäntä

PS. Kiitos testiseuralaiselle kuvaamisesta ja matkaseurasta! Ja myös kaikille muille testipäivän juttukavereille, oli mukava päivä!

Sata Salamaa

2011-08-07T01:02:00.000-07:00

Meikäläisen plokkailu on nyt menny siihen pisteeseen, että tää on mun sajas plokimerkintä! Emäntä ku lueskellee näitten koiraplokien lisäksi kaikenlaisia rättiplokeja niin sieltä se tämänki idean vissiinki hoksas. Siellä on meleko ylleistä, että juhulistettaan millon mitäki kissanristiäistä järjestämällä arvonta siinä omassa plokissa. Että mepä nyt sitte juhulistettaan mun sajatta postia kans pienellä arvonnalla.

Arvontaan saa osallistua kuka vaan haluaa. Osallistuminen onnistuu sillai, että jätättä kommentin tämän arvontapostin kommenttilaatikkoon. Jos teillä ei oo ommaa proffiilia niin nimetkää ittennä niin, että mää pystyn teijät tunnistaan ja jos tiijättä, etten tiijä miten teihin saa yhteyven niin jättäkää siihen kommenttiin sähköpostiosotekki. Ens sunnuntaihin 14.8. 2011 kello 18 mennessä jätetyt kommentit osallistuu arvontaan.

Tuon ajankohan jäläkeen mahollisimman pian ku keritään suoritettaan arvonta, jossa mää luonnollisesti toimin onnettarena. Eikäkö mikä se niinku ois, ku on uros kysseessä... No joka tappauksessa. Emäntä saa kirjottaa kaikki ne hurjat määrät nimiä, jotka tähän osallistuu niin paperilappusille ja mää sitte niistä sokkona valitten yhen. Voittaja ilimotettaan luonnollisesti täällä plokissa sitte ja palakinto toimitettaan sille.

Jaa, että mitä tästä arvonnasta sitte voi voittaa? No palakinto on seuraavanlainen:

Tuohan on siis tuommonen kierrätyskumista valamistettu frispii. Sillä on semmonen takkuu, että jos se hajuaa niin sen saa käyä vaihtaan Mustisa ja Mirrisä uuteen ja vanahat lelut voijaan kierrättää.

Meillä on poikain kansa ollu yks tämmönen aika kovassa testissä, mutta vielä ei olla saatu siihen ies naarmua kylykeen. Ei ees Reino, joka sitä on yrittäny oikeen ajatuksella nykertää. Niin ja sitte nuo isännät on siihen ihastunneet kans. Ne on hurahtanneet tuohon frispiigolffiin ja sanovat, että tuo on helepompi heittää haluammaansa suuntaan ku ne oikiat pelikiekot. Että oikeen huilakka peli on tämä! Ei muuta ku onnia arvontaan ite kullekki!

Riemu

Uneton Yö

2011-07-17T10:38:00.000-07:00

Haukotus. Nyt vähä unettaa. Me päätettiin Reiskan kans sillai perinteiseen yökylämeininkiin liittyen eilen, että valavotaan koko yö. No samalla lailla perinteiseen tyyliin me ei siinä ihan onnistuttu, mutta onneks aika pitkään tuolta naapurista kantautuvat kesäjuhulien äänet autto. Emäntä joutu muutaman kerran meitä komentaan, mutta sitte se laitto tulupan molempaan korvaan eikä ennää kuullu mittään. Ei ees sitä, että Reiska hiipi mun ja sen viereen sänkyyn nukkuun. Roni sentään pysy yöllä lestissänsä.

Ilta meni tosiaan mukavasti ulukoillessa ja pellaillessa. Reino seuras mun emäntää ku se kuulusa hai sitä laivaa. Kyllä se myöhemmin vähä hellitti, mutta yöllä ja aamulla se oli taas heti hyppimässä sylliin, ku emäntä kylykiään käänsi. Että virtaa tuntuu tyypissä riittävän.

Aamulla emäntä otti haasteen vastaan ja lähti narulenkkeileen kolomen karvanopan kans. Yllättävän hyvin se meni. Sanomista tuli suhteellisen vähä. Paitti noille kahelle, jotka ei oikeen tajunnu, että missä kohtaa on sopiva vääntää kakat ja missä ei. Nim. silimät päästä hävenny, ku Roni kakkas just siihen, mihin naapurin ikkunasta katellaan ja Reino toisen naapurin tiensuuhu.

Lenkin ja ruuan jäläkeen emäntä yritti tulla vielä ottaan mun kans pienet aamutirsat. Hetken aikaa meillä oliki oikeen mukavaa, mutta sitte Roni yllätti ittensä ja hyppäs sänkyyn emännän viereen. Eikä siinä sitte kauaa mennykkää, ku siellä oli Reinoki rellottamassa.

Emännällä tais tulla siinä vähä ahasta, ku yks karvapää pyöri ja potki joka suuntaan (Reino), yks yritti tuijottaa tooosi läheltä (Roni) ja mää koitin parhaani mukkaan tunkia mun tyynyä siihen välliin emännän turvaksi. Että siihen jäi ne tirsat emännän osalta. Me muut kyllä tirsoteltiin koko aamupäivä, ku emäntä touhus jotaki omiaan.

Isännät saapuki sitte jo ennen puolta päivää voitokkaalta kalareissultansa ja yökyläläiset lähti kotia. Mää jatkoin isännän kans pikku päikkäreillä. Siinäpä se päivä vierähtiki. Tainno kävästii me toisessa "mummulassa" kylläilemässä ja nytten isäntä keittelee keittiössä,siis sisällä, jollaki Trangia nimisellä jutulla pannukahaveja ittelleen...

Että olipa mukava touhupäivä taasen ja saishan nuita yökyläläisiä olla usiamminki. Tai en tiiä jaksaisko emäntä... Mutta ehkä me raskittais mennä vähä aiemmin nukkuunki, ku oltas usiammin samosa tilloissa yötä. Tai sitte ei.

Riemu

Ei Itketä Lauantaina

2011-07-16T08:25:00.000-07:00

Örinää, pörinää, tohinaa, tuhinaa. Reino ja Roni tuli yökylään. Niitten emäntä on Lucan emännän kans kattomasa niitä ihime ämäm-karsintoja. Ja mun isäntä ja noitten karvapäitten isäntä lähti yöksi kalastaan. Että meillon täälä vähä niinkö lasten mehukestit mun emännän valavovan silimän alla. Isäntä vei paremman kameran niin kuvat on taas meleko heikkoja.

Reiskan kans heti alakuun vähä otettiin matsia, mutta emäntä pilas ilon ja käski meiät alas sängystä. Pienen mökötyksen jäläkeen kyllä alotettiin sit emännän jalakojen ympärillä se sama meno. Vuorotellen Reino änkeyty emännän sylliin tai sitte painittiin. Emäntä vissii sai tarpeekseen ja lähti meiän kaa ulos.

Pieni pihairrottelu tekiki terrää pitkästä aikaa. Sitte me vielä pellailtiin älypelejä ja syötiin hyvin. Reiska perhana yritti kyllä syyä kaikkien muittenki evväät, mutta emäntä oli silimä tarkkana. Yritin mää opettaa nuille ovien aukasuaki. Alotin tommosesta yksinkertasesta liukuoven aukasusta. Mutta eihän noi mittään tajunnu.

Ei kai täsä muuta tartte ennää ku painua nukkumaan. Toivottavasti noi karvapäät ei yritä tunkee mun ja emännän kans sänkyyn nukkuun. Siittä ne kyllä saa välittömän palautteen. Reiskan kans suunniteltiin, että aamulla ei varmasti suostuta nukkuun yli viijen, mutta saapa nähä, mitä emäntä siihen tuumaa...

Ensin mää näytin, että miten sitä peliä oikeen pelataan. Roni ei tosin halunnu kattoo.

Sitte Roni kokkeili ja ratko pelin ommaan varovaiseen tahtiinsa.

Reinon ratkontatapa oliki sitte toisesta ääripäästä ku Ronin. Mua vähä pelotti, että hajottaako se koko lauan.

Lopuksi mää vielä näytin, miten se homma hoijetaan tyylikkäästi. Se on niin naurettavan heleppoo se homma, että noi murkulat viskelen aina näytöstyyliin mäkkeen heti ekana.

Riemu

Antaa Olla

2011-07-16T08:00:00.000-07:00

Huokaus. Valitusta ja hampaijen kiristystä vaan taas. Enkä vieläkään ees aijo avvautua Riemun terveyestä. Se posti vielä oottakoon.

Nyt alakaa vaan tuntua siltä, että kannattais varmaan tuon agility-harrastuksen antaa olla. Ainaki jonku aikaa. Ku koko homma aiheuttaa vaan harmitusta.

Riemun kans on yhentekevää harjotella. Mihinkään ei oo edistytty ennää ainakaan vuoteen. Päinvaston. Viime vuonna sillä sentään oli pari kertaa semmonen noin kuukauen mittanen aivojen nitkahus, joka aiheutti sen, että sitä kiinnosti agility. Niihin nitkahuskohtiin ajotin ne ekat (ja varmaan vikat) viralliset ja toinen ajottu kesälle, ku meillä tuli joku ihan kohtalainen tulos epiksistäki. Nykyään sitä kiinnostaa joko vähän tai erittäin vähä. Toki sillon ku kiinnostaa ees vähä, Riemu lähtee hyvin vaikka minkälaisiin ohojauksii saksalaisista sylkkäriin, mutta oi ja voi niin hittaan vaivalloisesti, että onko pakko.

Vaikka vuosikausia oon nauttinu seurata ja ellää mukana ku toiset mennee agilityä ja kehittyy ja oppinu mielelläni lissää myös sitä kautta, niin nyt seki aiheuttaa vaan harmitusta. Oon enemmän tai vähemmän harrastanu tätä kuitenki jo aika monta vuotta ja nyt vaan kattelen ku yks kerrallaan vasta alottanneet huitasee ohi. Eikä se pelekästään koiran vika oo, ite oon ihan täysin ruostunu. En oo yli vuoteen käyny missään koulutuksissakkaan (siis viikkoreenien lisäksi), ku en viitti Riemun kans a) koetella kouluttajain hermoja ja b) maksaa apaut 40 € siittä, että tyyppi haihattellee jossaki kentän laijoilla tai raahustaa kärsivän näkösenä esteen tai pari mun huuellessa kurkkua kähiäksi. Tämä juttu harmittaa vielä sitäki kautta, että jouvuin ylipuhutuksi vetämään alkeis- ja nyt jatkokurssia. Tuntuu, ettei mulla ihan riitä siihen evväät, ku ei ite aikoihin oo teheny mittään kunnolla ja siellois kuitenki monta hyvvää koirakon alakua.

Mää oon yrittäny vilijellä vaan sitä huumorilla etiäppäin -menttaliteettia Riemun kans. Emmää aikoihin ennää oo uskonu, että me juuri epiksiä enempää tätä lajia harrasteltais. Ja tottahan toki sen aistii Riemuki. Eikä sen kans oo senkää vertaa järkiä yrittää reenata, jos ite on huonolla päällä. Ku sitä motivointia, motivointia, motivointiahan se tarttis koko ajan vaan. Ehkä se mahollinen toisen koiran kanssa jonaki päivänä harrastaminen onki auttanu sen huumorin ja lajjiin kohistuvan mielenkiinnon ylläpiossa näinki pitkälle. Semmosta toista koiraa nyt vaan ei oo, enkä tiiä tulleeko tai millon tullee, niin nyt on jo jonku aikaa ollu vitsit aika vähissä.

Riemu on aivan mainio kotikoira. Tekkee temppuja mieluusti ja tokookin iliman häiriöitä. Agilitystäki se tykkää sillon tällön. Ja on maaliman paras sylikoira. Ehkäpä meiän näitten muitten mukavammin toimivien juttujen ja positiivisemman yhteistyön hyväksi ois aika antaa periksi tuon harmitusta tuottavan agilityn osalta. Käyä joskus itekseen tekkeen kontakteja ja putkia, niistä Riemu tykkää, ja säästää muuton ommaa ja reeniryhymän aikaa ja hermoja. Aikaa ku rupiaa taas syksyllä viemään niin moni muuki asia, ku rupian taas opiskelemaan täyspäiväsesti ja siinä ohessa vähä töitäki vielä.

Ärsyttävvää märinää tämmönen. Mutta tätä nyt oon koko kesän pyöritelly. En tiiä oonko vieläkään kuitenkaa valamis reenipaikastani luopumaan, mutta ainaki askeleen lähempänä sitä oon. Nyt ois sitä paitti ihan hyvä kohta tehä ainaki jonkulainen toppi, ku saavutettiin kesälle asetettu tavotekki eli saatiin tulos epiksistä. Se oli varmaan jotaki 30. Mutta tulos ku tulos. En tiijä. Antaa olla. Vai antaako.

Emäntä

PS. Ehkä mää muuten vaihanki elukkaa, mutta en lajia! Tännään kävi töissä niin mahottoman komia nuori Maine Coon -poika, että ei ihan heti unohu. Melekeen isompi roikale ku Riemu. Kissakuume, koirakuume, pentukuume.

Asvaltti Polttaa

2011-07-02T10:15:00.000-07:00

Jopahan vain vierähti taas yks kesänen viikko. Isäntä jäi lomille niin me ollaan täälä kotona kahestaan päivystetty, ku emäntä paiskii töitä hellelukemisa. Ollaan otettu ihan rauhassa tää eka viikko vielä. Katotaan ny mitä täsä vielä keksitään, ku viis viikkoo on isännällä vielä eessä, eikä emäntä töiltään tietenkää mihinkää kerkiä. Vähähän tuo siltä tuntuu, että ne on vuorotellen molemmat josaki reissuillaan ja sitte välillä molemmat. Sitä se on tää kesä.

Kaunis Luca

Juhannus meni vallan mukavasti Ricon tykönä. Aamusin mentiin tuo meiän peruslenkki isoisännän ja Ricon kansa. Sen varrelle on vaan kasvanu kauhia viidakko täsä kesän mittaan, mutta mää menin aina urhiasti eellä ja tein tietä takana tuleville. Olin oikeen kiltisti tällä errää. Tulin ku pyyettiin ja niin pois päin. Määhän oon joutunu alakaan niin nössöksi tässä kevvään mittaan. En tiiä onko se joku omatunto vai mikä piru lie, ku aina suhahtaa tuossa nokan vieresä, jos esim. yritän lähtä omille teilleni, ku pyyetään sisälle tai autoon tai ku komennan muita karvapäitä. Vähä on joutunu aatteleen, että mitä tässä uskaltaa ennää tehä ja mitä ei.

Äläkää menkö niin kauas, ku mää en pääse!

Kyllä mää kuitenki sen verran kova jätkä oon, että kerron täsä tän mun pienen juhannustempun, vaikka emäntä voijaanki sen jäläkeen aatella meleko arveluttavaksi koiranomistajaksi. Nuo lähti sinne juhannusreissullensa torstaina aamulla yhentoista maissa. Mut ja Rico vaan jätettiin rannalle eli "mummulaan" ruikuttaan. Emäntä tapansa mukkaan suluki meiät kahen oven taakse. Sitä ei tarina koskaan emännälle eikä muillekkaan paitti Ricolle kerro, että mitä siinä päivän aikana tapahtu, mutta viijen maisa, ku isoemäntä tuli kotia töistä, me pijettiin Ricon kans sajetta siinä terassilla.

Isoemäntä oli vähä hölömistynneen olonen ku juoksin sitä vastaan ja sitte perässä kömpi vielä Ricoki. Se meni uluko-ovelle ja totes, että se oli auki, mutta lukkoasennossa kyllä. Sen verran mää voin kertua, että ensin avasin sen välioven, joka siis on sisälle päin aukiava, eli ei mikkään heleppo nakki sekkään. Sitte läppäsin tassulla tätä tämmöstä uuen mallista uluko-oven lukkua ja sitte perrään oven kahavaa. Ja avot. Vappaus koitti. Piru vie vaan ku sato melekeen koko päivän.

Heittäkääs ny jotakiiii!

Se jätettäköön arvotukseksi, että missä me Ricon kans se päivä seikkailtiin tai että mihin aikaan päivästä mää sen oven avasin. Että juostiinko me niitten lähtijöitten perrään? Käytiinkö kotona reilun kilsan päässä? Hengailtiinko vaan pihalla? Kyllä ne isoisäntä ja isoemäntä sitte tämän keissin jäläkeen jotaki kamaa asetteliki oviaukkojen tukkeeksi, mutta emännälle ja isännälle ne kerto tämän mun seikkailun vasta ku ne palas reissultansa maanantaina.

Vesispanielit

Voi olla, että mun hoitokeikat "mummulassa" taas vähenee, kunnes ne keksii keinot pittää mut sisällä. Sen verran pittää nyt vielä kauhistuneitten rauhottamiseksi sanua, että tämä "mummulahan" sijaittee meleko lailla mettän keskellä eikä isoja teitä oo lähellä, mutta tokihan tässä ihan kunnon seikkailun ainekset silti oli. En ny viittiny nuita enempää säikytellä.

Riemu

Vesikauhunen rakki?

PS. Kuvat on nyt taas vaan nuista muista niitten mökkireisulla, ku kamera oli tietenki niitten mukana. Ja nyt ku emännällä ois aikaa mua kuvvailla niin isäntä hävis ja vei kameran mukanaa. Epistä.

Ei tarvittu isua saalista niin Reiskasta saatiin kalamies Ei mua väsytä Pystykorvanen bordercollie

Kertokaa Se Hänelle

2011-06-22T11:59:00.000-07:00

Vaikka mittään ei muka pittäis olla niin kiirettä vaan tuntuu olevan koko ajan. Tämmösiä nää kesät tuppaa olemaan. Tännään täällä, huomenna tuolla. Nuo on lähössä huomenna perinteiseen juhannuksenviettoon mökille pohojosseen. Karvapäät saa kuulemma lähtiä mukkaan, mutta mulle on varattu residenssi tuolta mummulan suunnalta. Ihan hyvä vaan. Eipähän tartte matkustaa sitä kaheksan tunnin matkaa ja saa Ricoki vähä vauhtia elämääsä. Sitäpaitti siellä mökillä on ihan käsittämättömän palijo hyttysiä ja sitähän mun herkkä hipiäni ei kestä.

Mutta että kertokaa joku ystävällinen sielu emännälle, että nyt kiireet seis ja mulle enemmän aikaa. Ja voitte te sille senki kertua, että ei kaikkien tartte mennä agilityä niinku Rico ja Roni. Ne oli tosiaan taas seuraa edustamassa SM-kissoissa viime viikonloppuna. Roni pääsi tällä errää evustaan vaan joukkueessa, mutta Rico köpsytteli ittensä sijalle 24. minien yksilökisassa, jossa oli jottain päälle 170 osallistujaa. Meleko teräspappa vaa! Minien ja maksien joukkueet ei tällä errää saaneet muuta ku arvokisakokemusta, mutta meiän medijoukkue tuli kuuenneksi! Ihan huikia juttu ku nelijästä koirasta kolome oli just vasta toukokuussa noussu kolomossiin. Että siellä oli mun reenikaveri Pyry muummuassa vetämässä ihan huippuhienua rattaa. Olishan tuolla ollu mukava mukanaki olla taas, mutta ehkä ens vuonna sitte. Kissaamaan mulla ei mikkään hinku oo.

Mulle riittää nää kotiseuvun sempalot. Viime keskiviikkona oliki taas meiän Musti ja Mirri Cup. Emäntä on asettanu tälle vuojelle saman tavotteen ku viime vuonna. Eli tulos yhessä nelijästä osakilipailusta. Viime vuonnahan me otettiin se heti ekasta ja muistaakseni paranneltiinki sitä kesän mittaan. Mutta nyt mua on enämpi huvittanu tuo essiintyminen sille mukavalle ylleisölle ja ratahenkilökunnalle. Että saapa nähä joutuuko emäntä pettymään...

Niin sanotusti rimmaa hipoen. Kamalan korkialle ne taas oli hinannu nuo rimat. Ei auttanu ku "aurata tietä". Nää kepit on liian pitkät. Mää meen puomille NYT. Okei, tän esteen mää voin tehä oikein emännän mieliksi. Meillä vois ura urjeta, jos perus- ja hyppyratojen lisäksi tehtäs semmosia kontaktiratoja.

Kisakkoon emäntä tuon papparaisen kansa, jos menestystä haluaa. Nekkait taas voitti oman luokkansa, mutta onneks palakinnot pokkasin mää. Lucan emäntä meni tällä kertaa Ronin kans, ku Luca sairasti. Mun emäntä meni Ronin kans viimeks ja se oli kyllä melekosta räpeltämistä. Eihän tuo lyllerö pysyny sen perässä ollenkaa. Pysys omassa lestissää vaan ja keskittys mun kansa menemää ja tarvittaissa Ricon.

Kuolapaimen. Tuo lentävä hiekka on kyllä varmasti lisätty fotosopilla! Tännään oli muuten taas lääkärireissuki. Korvat oli nyt hyvät. Mutta näistä terveysasioista emäntä varmaa kirjottellee myöhemmin. Lääkärin jäläkeen käytiin isännän kans Tampereen keskustorilla. Maalainen eksy kaupunkii, mutta saipahan ne sielläki ihhailla vähä pinserikommeutta. Kävin moikkaan semmosta jottain settää siellä, jota mä eka vähä pelekäsin, ku se lääkäri oli just pahhoinpielly mun korvia. Se oli kuulemma joku radiosetä. Ihan sama kuka, mutta vähä sais olla tarkempi kommenteissaa. Se siis sano mua KAKS kertaa TYTÖKS! Törkeetä.

Nyt mun täytyy mennä vahtimaa, että mitä se emäntä mulle hoitokassiin pakkaa mukkaan. Se on niiiiiiin hokara, että sitä pittää kyllä vahtia kaiken aikaa. Tiiä vaikka unohtas mun ruuat muasta kokonaa. Että hyvvää juhannuksen aikaa vaan kaikille!

Riemu

Täällä Taas

2011-06-14T08:13:00.000-07:00

Jiihaa! Emäntä on taas tässä maalimassa! Kyllähän tuo ihan tarpeeksi kauan jo kulukiki nokka kirjassa kaikki kotonaoloajat. Isännän kans meinattiin jo hermostua. Vaikka olihan tuossa jo muutama päivä, ku olin itekki ihan nuutunu. Kyllä aurinko ja lämpö hyvä on Pienelle Pinserille, mutta rajansa kaikella.

Eipä mulla taija tähän hättään mittään sen kummempaa olla. Täällä on päivät menny lenkkeillessä ja emännän kansa lukiessa. Reenitki on jääny aika lailla retuperälle. Mutta huomena nyt on kuitenki taas tuo Musti ja Mirri Cuppi, että eiköhän sitä sinne tuu mentyä. Ekassa osakilipailussa riemastutin taas ylleisyä ja emäntää kahen hyllyn eestä. Vetelin pitkin hallia, ku isäntä hävis johonki, eikä nuo antanu mun mennä ettiin sitä. Ei ehkä kannata sitä muistella sen enempää, ettei emännällä verenpaineet nouse.

Rico on kylläilly aina välillä emännän lukupäivinä ja me ollaan poikkeiltu "mummulassa" juoksemassa eli ei mittään tavallisesta poikkiavvaa. Kai sitä silti aina jotaki jutun juurta on mielesä ollu. Pittää tuosta sitte lähtä niitä juuria purkamaan emännän kansa pikkuhilijaa.

Unettavaa... Hahaa, Riemun joululahjaleijona! Ensin kaveri hilijaseksi ja sitten hellävaranen ruumiinavaus... Mitä? Emmää mittään oo tehny! Tässä vaan vähä leppäilin leijonan kans. Visitööri äityi niin brutaaliksi, että katsoin parhaaksi siirtyä kirjaston puolelle.

Riemu

PS. Kaippa ne innostuu taas muaki kuvvaileen ihan kamerallaki (nuo tämänkertaset on emännän kännykästä) ku olivat tännään ostaneet siihen semmosen pitemmän putken. Että saavat sitte kauempaaki ihastella sen putken läpi mun menua.

Myöhemmin

2011-05-19T09:35:00.000-07:00

Me ollaan elossa ja hengissä ja jees. Kaikkia valittamista olis emännällä taas ja mulla kaikkia kivvaa (paitsi korvan putsaukset ja tippaukset), mutta emännällä on nyt taas joku ihime kiirekausi. Että semmosta vaan, että palataan asialle aktiivisemmin taas kesäkuun puolenvälin jäläkeen. Lämpösiä alakukesän päiviä kaikille ja pysytään tutkalla!

Riemu

Jänis Istui Maassa

2011-04-25T10:31:00.000-07:00

Pääsiäisenloppuja vaan kaikille! Voi että onki ollu mukava ku tää kevät kerkis näin pitkälle pääsiäiseksi. Itikatki kerkis jo tänne asti ja sekö se Ricua ärsyttää.

Ilima ja maa on täynnä tuoksuja ja yks aamu tuossa sainki herätyksen, että määhän oon Suuri Mettästäjä. Näin jäneksen pellolla ja sillon läks. Se ristihuuli perhana vaan kerkis saaha semmosen etumatkan siinä jäisellä kynnöspellolla, että myönnettävä on; pupupaisti jäi haaveeksi. Olishan se ollu mukava aamupala. Emäntä ei kerinny ees säikähtää, että nyt se hävis. Kai se jotenki luottaa minnuun kuitenki ja sitte vielä ku se pupu suuntas mummulaan päin. Empä mää kauaa sen silimien alta pois ollukkaan, ku ne jälet vei sille meiän aamulenkkipolulle ja katos sitte.

Täälä ollaan emännän kans kaksistaan tätä pääsiäistä vietelty. Isäntä lähti taas johonki reissuillensa, mutta kyllähän me näinki pärjätää. Ollaan löhhöilty. Emäntä on yrittäny lukia. Ja sitte ollaan tietenki vierailtu tuolla mummulassa moikkaamasa karvapäitä.

Tää on muuten ollu oikeen mukava pääsiäinen, mutta jotaki kummallista on ny ruennu tapahtuun. En tiiä, mutta luulen, että se liittyy semmoseen kummallisseen pantaan, jonka emäntä mulle osti. Ei mun mielestä mikkään erityisen komia panta, kauhee mötikkä keskellä eessä. Emännän maku tuntuu menevän vaa hullumpaan suuntaan.

Mutta niin se ihimeellinen asia on, että aina ku mää vähä yritän komentaa noita karvapäitä taikka olla tottelematta emännän kutsuja niin tullee semmonen kummallinen suihkaus nokkaan. Se on aika inhottava. Aluksi aattelin, että mikä lie tussaus, mutta sitte niitä on ny pääsiäisen aikana tullu usiamman kerran. Se vähä pistää mietityttään ja olleen ehkä vähä vaisumpi ku normaalisti. Kyllähän tuo menua hijastaa, ku joutuu miettimään, että mitä tässä nyt voi tehä, että ei tuu sitä suihkausta.

Mutta enemmän kaikesta taas toisella kertaa. Sitä luulis, että emännällä ois aikaa mun kans plokata tällai juhulapyhinä, mutta ku ei nii ei. Aina vaa on jottai tärkiämpää muka. No kai se tästä kessää kohti helepottaa.

Riemu

Loputtomasti Samaa

2011-04-09T11:41:00.000-07:00

Nyt seuraa sivukaupalla avvautumista terveysasioista. Eli kertomus siittä, mitä viimeisen muutaman kuukauen aikana on tapahtunu ja päässä pyöriny. Moninaisista syistä blokin päivitys on viime aikoina ollu vähä vaisua, eikä vähimpänä lissääntynneet työt ja siinä samalla yritys seleviytyä koulussa etteenpäin. Kaikissa asioissa en oo ihan toivomusten mukkaan onnistunu, mutta kai se on annettava joskus armua itelle. Että valivali vaan.

Allerkia-asioissa ollaan melekolailla nollassa edelleen. Allergiaruoka on kyllä pitäny mahan kunnossa, mutta kutinaa ei lopeta mikkään. Se on välillä tosi kamalaa ja välillä ok. Refleksologiasta en huomannu apua. Homeopaattisia lääkkeitä Riemu syö nyttenki. Ehkä täytyy kokkeilla sieltä vielä jottain muuta. Ruoka-ainekokkeilut ollaan alotettu, mutta neki on ihan arvailua. Kutinaa ku on koko ajan jonku verran niin koita siinä sitte tietää, että kutiseeko se nyt tämän ruoka-aineen takia enämpi vai vähempi vai miten. Maha ku on kestäny nää kaikki tähänastiset kokkeilut. Se lista nyt ei pitkä vielä oo. Kalakkuna ja lohi on listalla "ehkä ei käy". Peura on listalla "luultavasti käy".

Noitten refleksologian ja homeopatian lisäksi päävyin ostaan pari viikkua sitte töistä Relaxantin hoitavaa pesunestettä ja hoitoseerumia. En oo raskinu ostaa aiemmin, vaikka oon kyllä työn puolesta niistä tuotteista lukenu palijo hyvvää ja kuullu asiakkailtaki kehuja. Oon nyt pari kertaa pessy Riemun tolla pesunesteellä ja koittanu suihkutella varsinki korvia tolla seerumilla. Oikeestaan en oo huomannu mittään erua niittenkään käytön ohessa, mutta voi olla, että oon liian laiskasti niitä käyttäny. Ku noi pahemmat kutinapäivät mennee ja tulee ihan selittämättömästi. Että enpä oikiastaan kortisoonin loppumisen jäläkeen oo tienny yhtään, että mistä mikäki johtuu.

Riemu on edelleen ulkosesti ihan hyvinvoivan näkönen. Ainut semmonen näkyvämpi on nuo silimien ympäristöön tulevat karvattomat "näpyt". Ja aamusi silimät rähämii jonku verran. Muutenhan tuo ukko taitais olla ihan elämänsä kunnossa, ku massaaki on nyt saanu vähä kerättyä, ku ei kaikki tuu niinku suorasta putkesta ulos. Karva on kiiltävää eikä silimien ympäristöö lukkuunottamatta oo mittään karvattomia kohtia. Korvien taitoskohta on vähä harventunu, ku niitä se raapii niin palijo. Ja korvat kyllä punottaa sisältä välillä aika inhottavasti.

Mitäs nyt sitte? Ei kai täsä muu auta, ku jatkaa arvailuja. Koitan päästä lähiviikkoina taas homeopaatille tuon kans jutteleen, että vieläkö kokkeillaan jotaki muuta. Sitte pittäis ottaa ihan kunnon Relaxantti-kausi. Ja sitte pittäis heittäytyä ainaki joksku aikaa raaka-/kotiruualle, että pääsis seleville, että ne varastopunkitko ne eniten kiusaa. Mutta ku sais ittiä niskasta, ois aikaa ja jaksais. Nyt on ehkä semmonen "mikään-ei-koskaan-seleviä-lamaannus" -hetki.

No sittehän meillä on tietenki tämä vanaha tuttu vaiva eli korvien vuotaminen. Kai se on tällä elämänkokemuksella myönnettävä, että tää vuotaminen on tullu jäähäkseen Riemu-raasulle. Nyt on menossa kolomas talavi. Tää vaiva kuulostaa ehkä siittä tietämättömältä harmittomalta. Mutta mää voin sanua, että se on vaiva viheliäimmästä päästä. Jos se oiski joskus vaan. Mutta meillä nää vuojet on ny näyttäny, että se alakaa syksyllä, loka-marraskuussa. Joulun tienoilla on tainnu joka vuosi olla pieni hetki rauhallista aikaa. Ja sitten se on taas jatkunu, saman tai toisen korvan toimesta. Ja välillä molemmat. Parannusta lienee taas ootettavissa joskus juhannuksen tienoolla, jos vanahat merkit pittää paikkansa.

Vuotaminen siis kestää yli puolet vuojesta. Tuon ajan koti on jatkuvasti täynnä veriroiskeita. Niitä korvia ei vaan saa pijettyä niin hyvin teipeissä, että sotkulta vältyttäis. Nyt varsinki, ku ne noitten allerkioitten takia kutiseeki niin palijo, niin ei kyllä teipit montaa tuntia ylleensä pysy. Tai montaa minnuutia. Ja kipiähän se vuotava korva tietenki on. Ihimeesti on saatu niitä kuitenki teippailla, vaikka ylleensä kaikki hoitotoimenpitteet on Riemulle myrkkyä. Ja kyllä se täytyy kans sanua, että tämä ongelma rajottaa normaalia elämää. En mää kehtaa tuota kovin hepposesta syystä hoitoon viijä. Teippien pysyvyys on hyvin hyvin vaihtelevvaa ja ei niitä saa laitettua muut ku minä tai isäntä. Että eiköhän se riitä, että tää meijän kämppä on toivottomassa siivossa. Ja ei Riemu nyt toki muiltakkaan ominaisuuksiltaan se mukavin hoitolainen oo. Kohtuullisen äänekkäästi vaativainen kaveri ja se pihalta sisälle tuleminen on taas varsinki näin kevvään tullen melekosta suksuttelua.

Korvien osalta tuntuu, että kaikkia on kokkeiltu. Tänä vuonna mää olin jo, että nyt löyty lääke, ku sain tilattua tuolta toisen pinseriblogin kautta kunnon pihkasalavaa. Toisen korvan tosi paha aukeeminen saatiin tyrehtyyn nimittäin meleko pian salavan käytön alottamisen jäläkeen. Mutta siinä kohtaa tais monta asiaa osua kohilleen nimittäin tämän toisen korvan kans ei taas oo ollu apua mistään. Paitti tietty, jos sais ne korvat teipattua paikalleen, mutta eipä oo siihenkään keinoja löyetty. Mittään pipoja ku tämä tosi äijä ei pijä päässään.

Kuten oon ehkä jo teheny tiettäväksi, oon tässä viime aikoina ollu tosiaan melekosen poikki. Viime lauantai oliki varmaan viimesiä pisaroita tähän kuppiin, ennenku meni nurin. Tulin puolen yön maissa kotia pitkän työrupiaman ja tuttavien tupareitten jäläkeen. Täällä ootti pieni punainen pinseri ja pieni punainen koti. Verta oli varsinki etteisessä IHAN joka paikassa. Siinä sitte Riemun korvia usiampaan otteeseen teippailin ja rehellisesti sanottuna itkin ku hinkkasin seiniä, lattioita, ovia... Ja olin toivoton.

Olin jo muutamien tuttavien kans puhunu heiän kokemuksista pinserin korvien hoitamisesta leikkaamalla. Monen asian summana ja pitkän taistelun jäläkeen luulen, että taian olla valamis kokkeileen sitä. Sehän tietenki tarkottaa, että näyttelyt on meijän osalta näytelty. Ja sitä, että taas saa syytää elläinlääkäriin melekosen tukon rahhaa. Nyt vaan täytys ottaa se aika, että menis lääkärin kans asiasta keskustelleen ja löytää se raha siihen. Että voi tässä vielä hetki mennä ennenku totteutuu, mutta näin oon nyt aatellu.

Toinen isompi investointi, jonka Riemuun oon aatellu tehä on kauko-ohojattavan suihkepannan hankkiminen. Sen kansa aijon saaha tuon vapaana olemisseen liittyvän tottelemattomuuen kurriin ja lisäksi pari muutaki ärsyttävvää tappaa, kuten porukan muille koirille räksyttämisen tietyissä tilanteissa. Kai mää joskus aattelin, että kyllä mää muunkilaiset keinot keksin, mutta enpähän vaa oo keksiny.

Uskon, että sekä korvien leikkaaminen ja sitä kautta toivottavasti niitten paraneminen sekä nää suihkepannan kans toivottavasti opittavat asiat parantais entisestään meiän ihimisten ja Riemun välistä suhetta. Ku ei tarttis aina olla alistamassa sitä koiraa korvien teippaukseen eikä tarttis huutaa päätänsä punaseksi sen perrään pihalla. Ehkä se sieltä jostain sitte taas löytyis se reeni-intoki, joka on ollu hukassa taas oikiastaan joulusta asti. Se nyt ei oo tietenkään millään muotua yksin Riemun syy vaan monen asian summa. Niinku kaikki.

Onneksi on hyviäki asioita. Niinku se, että Valepa pääsi finnaaleihin. Ja että toivo ellää, että Rico-papasta tulis toistamisseen isukki. Eikä meitä sekkään haittaa, että kesäki taitaa taas tulla. Ja sitte on vielä ne illan rentoutumishetket, ku yks maaliman paras ja kommein Pinseripoika tuppautuu sylliin taikka kainaloon nukkumaan tai tunkee kilisevvää ja kolisevvaa ja röhkivää ja vinkuvaa mustekala-leluansa tenttikirjan päälle. Että etteenpäin vaan, sano Rico-pappa lumessa.

Emäntä

PS. Tämän kerran kuvista saamma kiittää Hannua! Niissä Riemu ja kamut nauttii keväthangista yhistyksen vuosikokkouksessa n. kuukausi sitte.

Ulkona

2011-03-23T00:09:00.001-07:00

On ollu niin monta nuita pelekkiä tekstiposteja viime aikoina niin korjataanpa tilanne pitkällä liualla ulukoilukuvia. Kelit on ollu niin upioita, että emäntä on huomannu ottaa kameraa mukkaan. Varsinki aamulla on aivan huippua lenkkeillä, ku pellolla hanget kantaa ja ei oo vielä niin märkää.

Emäntäki on melekeen aamulenkillä aina parhaimmillaan. Ihastellee ilimoja ja kuuntelee lintujen laulua. Muuten se sitte onki niin takakiriä että. Koko ajan vaan töissä taikka sitte nokka kiinni kirjassa. Ja sitte se vielä kehtaa haukkua mua, että en muka taas näin kevvään tullen kuuntele sitä yhtään. Muutamat reenitki on taas jätetty välliin. Voi siinä tietenki osa olla tottaki. Nuo lintuset tuolla metässä ku laulelee näillä aurinkoisilla kelleillä niin lujjaa, että ei siinä emännän piipitykset meinaa kuulua, ku antautuu tuon luonnon pauloihi.

Rico-pappa köpöttellee hankikannossa.
Reiska alakaa jo päästä meleko lujjaa nuilla hehtaarisäärillänsä. Ku vaan saa ne pysymään järjestyksesä.
Neljä pientä koirapoikaa maaarssi näääin...
Hemmetti, Reiska! Näähän oot kohta mua korkiampi nuitten koipies kans!

Rico on ollu meillä aina välillä "päivähoijossa". Sillon harvon, ku emäntä on vappaalla. Noukataan se aina aamulenkiltä mukkaan. Sen kans on kyllä ihan mukava pittää vahtia. Joskus se jopa on niin suotusalla päällä, että intoutuu nähväämään mun kans. Ja jos ei muuta niin onpahan ainaki joku härnättävä välillä täällä kaverina.

Riemu

Paljon Onnea Vaan

2011-03-22T08:30:00.001-07:00

Meikäläisellä oli sunnuntaina kolomivuotissynttärit. Aika mitättömästi niitä huomioitiin. Muutama pusu ja rapsutus enämpi ja yks kämänen puruhammasharja allerkiatestejä uhmaten. Oon mää aika iso äijä jo mutta tarvittaissa vieläki niinku pieni penikka.

Tältä mää näytän nyt kolomevuotiaana. Ai että oonki komia!

Rico sai vissiin sen mulle tarkotetun lahajanki. Ehkä ilimeestä arvaatte minkä? No siittä sitte myöhemmin enämpi. Aurinkoisia loskapäiviä!

Riemu

Pienen Pojan Elämää

2011-03-13T07:44:00.000-07:00

Ai että on mukavaa, ku kelit on lauhtunu! Ja tännäänhän se varsinki oli ihan sokasevan kaunis päivä! Oltiin emännän kans meijän yhistyksen vuosikokkouksessa. Aluks noi ihimiset horis jottain ja me karvatyypit ooteltiin autossa. Mutta tajus ne sit vihdoin tulla hakkeen meijät.

Se kokkous pijettiin meiän vanahan reenipaikan lähellä. Sinne vie semmonen peltotie. Sitä ku on koko talavi aurattu niin näki palijo siinä oli lunta. Siinä kuluki vähä niinkö semmosessa kujassa. Niin tolokuttomasti sitä lunta onki, mutta sen päälle ja pois oli mukava pomppia.

Ekaks mentiin vaan "sivistyneesti" hihinassa, mutta sitte noi tajus päästää meijät irti. Meitä oli siellä varmaan parikytä koiraa. Pentuja monta, mutta harmillisen vähä naisia. Vitsit, että me vejettiin siellä pellolla porukoissa niin täysiä että. Tommosia tapahtumia tarttis olla useemminki, ku pääs moikkaileen kunnolla noita treeneistä tuttuja tyyppejä! Eikä mittään kähinöitäkään ollu mihinkää suuntaan.

Muuten meillä on täällä aika hilijasta. Emännän kans oltiin jo toista perättäistä viikonloppua kaksin, ku isäntä mennee menojaan. Mutta pärjätäänhän me toki näinki. Emännällä alakaa vissiin kaikkien koulu- ja työjuttujen kansa olla vähä pinna kiriällä. Se ei esim. agireeneissä ossaa yhtään arvostaa mun huikasevan hienoo taitua lukia A-este missä tahansa kohtaa rattaa ja vaikka kuinka kaukaa. Meinaa ääni kohota taas vaihteeks semmosiin korkeuksiin, että pakko sitä on yrittää vähä hauskuttaa. Mutta ei sen huumori tunnu kestävän nyt mun hauskutuksiakkaan.

Vähä paremmalle tuulelle se tuli hetkeks, ku se kuuli, että Ricon morsmaikku oli pitkän ootuksen jäläkeen alottanu juoksut. Että papparaisella on sitte viikon päästä vissiinki reffit. Emäntä mulle sano, että mulle ei semmosta ilua ennää suua, että joutais vaikka nipsasta ylimääräset roikkuvat pois. Mää en semmosia kuuntele ollenkaa. Ricolle tietenki tsemppiä, että suku jatkuis taas. Mutta tuolle emännälle pittäis kai jotaki keksiä, ku se on siittä hommasta taas ihan liian innostunu...

Riemu

PS. Kamera oli isännällä niin jäi monta hienua kuvvaa ottamatta tän päivän touhotuksista.

Kenties, Kenties

2011-02-27T07:36:00.000-08:00

Mää oon kyllä niiiiin onnellinen, ku tuo ilima lauhtu! Eilen aamulla, ku oli pitkästä aikaa vaan kaks astetta pakkasta, en meinannu pysyä nahhoissani. Ois pitäny vaan päästä joka suuntaan ja lujjaa. No onneks tännään sit pääsiki. Ja kyllä eilenki pääs vähä irrotteleen, ku emäntä äkkäs ekstempporee, että mennäänpä sittenki meiän seuran järkkäämiin tokoepiksiin. Olihan niistä eellisistä jo melekeen vuosi kulunukki!

Pistetääs tähän taas niinku sillon viime vuonnaki tää arvostelu:

1. Luoksepäästävyys: 10. Emäntä vaan siinä tökötti niin mää kattoin paremmaks tervehtiä sen tuomarin kunnolla, ettei se luule meitä jotenki epäkohteliaiks. Eli nousin seisoon, että pystyin kunnolla heiluttaan sille häntääni ja yritin mää vähä poskesta lipastakki. Viime vuonna saatiin ysi.

2. Paikalla makaaminen: 9. Emäntä kävi mua pari kertaa palkkaan siinä makkoillessa. Olin muuten ihan rauhallisesti, mutta vähä mää kattelin, että mitä ne muut kamut siinä möllötteli. Ja yhellä palkkauskerralla mää meinasin lähtee ryömien emännän perrään. Sit mä muistin, että mun pittäis kai pysytellä paikallaan ja stoppasin itteni näyttävään sammakkoasentoon. Ylleisön mielestä se oli vissiinki aika hauska juttu niin kattelin niitäki siinä itteeni tyytyväisenä. Sit ku emäntä palas mun viereen niin ehin nousta istuun vähä ennen käskyä. Mutta että viime vuojen kutoseen nähen aika parannus.

3. Seuraaminen kytkettynä: 7. Mää olin vähä hämilläni, että mitäs tää nyt on, että toi hihna tossa roikkuu. Meinas vähä mennä haisteluks ja haahuiluks sit, ku en oikeen tienny, mitä pittäis tehä. Tässä tuliki vähä takkiin viime vuojesta, jollon saatiin ysi.

4. Seuraaminen taluttimetta: 9. Muuten meni just hyvin, mutta emäntä hoki sitä käskysannaa vissiin sen verta ussein, että tuli miinusta siittä. Sama numero ku viimeks.

5. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 8,5. Tää meni mun mielestä kans tosi hyvin, mutta jottain se tuomari taas sano jostain ihimeen kaksoiskäskyistä. Ja sit nousin lopuks taas istuun vähä käskyä ennakoien. Mutta aika selekiä parannus viime vuojen nollaan.

6. Luoksetulo: 9. Mää tein kyllä päivän näyttävimmän luoksetulon. Ainaki ylleisö "kohahti", ku ne sitä katteli. Se ois muuten ollu täys kymppi, mutta mää oon ihan varma, että emäntä sano siinä aluks, että maahan niin maahanhan mää löin siinä ku se lähti. Sitte, ku se huus sen "tänne" niin ampasin ku tykin suusta ja heitin persuukset perusasentoon lennosta semmosella kaarella, että oksat pois. Kyllä emäntää harmitti, ku Ronin emäntä ei muistanu ottaa videokameraa mukkaan. Viime vuonna tästä samat.

7. Seisominen seuraamisen yhteydessä: 0. No tällä errää sit jäävistä liikkeistä niin sanotusti pissi tää. Seisahuin kyllä heti, ku emäntä sano. Mut sitte ku se jäi katteleen niin kuttuvan näkösesti mennessään mua, kattoin parhaimmaks jatkaa sen seuraamista. Sit se käski toisen kerran ja sama homma. Tais se käskee vielä kolmannenki kerran, mutta sitte oltiinki jo kehän reunalla niin tarjosin sille näyttävän perusasennon. Viime vuonna tästä kuutonen.

8. Estehyppy: 8. Tätä ei varmaan ollu tehty puoleen vuoteen niin emäntä veti varman päälle sen lähön. Kaksoiskäsky ja pinnoja poies. Sit lisäks siellä toisella puolella istahin heti, ku emäntä sen ahterinsa oli siihen mun viereen hilannu. Eli tääki meni viime vuotista ysiä huonommin. Tarttis varmaan emännän muistaa sitä joskus aina ottaa, ku agireeneissä käyään.

9. Kokonaisvaikutus: 9,5. Tuomari kehu meiän ilosta ja reipasta menua. Liikkeitten välleillä, mulla muutaman kerran meinas keskittyminen herpaantua haistelemisseen, mutta ei mittään semmosia karkaushepuleita kuitenkaa niinku viimeks. Kai täsä pittää koittaa vähä aikuistua, ku kohta kolome tullee mittariin.

Yhteispisteet kaikkiansa 156,5 eli kakkospalakinto. Taiettiin siinä koko kisassa olla kolomanneks viimesiä, mutta meiän omassa sarjassa tietenki ihan parhaita. Roni-veli pokkas ykköspalakinnon näissä kemuissa, mutta mää järjestin mua kattomaan tulleille näyttävämmän shown. Olipahan niilläki jotaki mielenkiintosta katottavvaa, ku mun mielestä tuo toko noin ylleensä on meleko unettavvaa.

Katotaanpa ny, jos ei seuraaviin kissoihin tarttis taas vuotta ootella. Olishan meillä nuita nytki ollu, muttaku tuo emäntä on aaaaaina töissä, ku niitä järkätään.

Tännään käytiin mummulan pihalla vetään sitä ah, niin kauan kaivattua pinserirallia. Luca yritti pysyä vauhissa mukana ja mää juoksin niin, että lumi pöllys. Välillä testailtiin vähä valssin askelia ja mittailtiin leukojen aukeemiskulmia. Vauhtia riitti ja veri lensi. Tuttuun tappaan mun korvasta tosin vaan. Jospa seki nyt paranis, ku kelit on mukavammat.

Et saa muaa kiinnii, oleet liian ihraa! Rico: Ääliöt. Nakkaas tänne sitä namia! Kerran sitä vaan kaheksan täytetään. Annas kummää oikeen hallaan! Siinä taittu niin polokat ku jenkatki.

Riemu

Mää vähä ihimettelin, että miten me saatettiin nyt saaha huonompi tulos, ku viime vuonna, vaikka mentiin palijo sutjakkaammin. No mää kaivoin sen arvostelun essiin ja laskin ne pisteet uusiks niin sieltähän se syy löyty. Oikeesti meiän viime vuojen tulos oli 150 p. eikä 160 niinku siihen lappuun oli järjestäjä merkannu. Että jotaki kehitystä vissiin. Ku täytyy huomioia seki, että nyt palkkasin oikeesti vaan liikkeitten välissä. Ja täytyy kyl sanua, että tää lauantainen tuomari oli palijo tiukempi, ku se meiän eka. Mutta hyvä vaan niin saa vähä enempi semmosen tuntuman, että missä mennään.

Nyt sitte vaan jatketaan reenailua hyvillä mielin. Erityisesti täytyy muistaa välillä reenata seuraamista hihnanki kanssa. Ja sitte ne jäävät liikkeet ja noi kun palaan koiran vierelle... Tähän vois tietenki sanua, että kyllä ne kotona onnistu. :)

Onneks tosiaan kelit lauhtu. Alako olleen jo iltasi vähä levotonta, ku ei kunnolla tarennu lenkkeileen. On sitte koitettu temppuilla ja pellailla älypeliä ja Riemu on päivittäin tyhyjänny lelukorinsa sisällön olohuoneen lattialle meitä leikittäissään. Ihana huomata, kuinka onnellinen tuo Pieni Pinseripoika oikiasti onkaan tästä kelin muutoksesta. Se kyllä nautti siliminnähen päivärallistansa ja ulukoilusta muutenki nyttemmin!

Emäntä

Piilopaikka

2011-02-16T07:13:00.000-08:00

Emäntä: "Riemuuuu, mennääs aamulenkille! Tule, tule!"

Riemu: "Ei se löyä mua ku oon ihan, ihan hilijaa täällä..."
Emäntä: "Rimpulaaaa, tuuppa ny. Kyllä pissalla pittää käyä, vaikka kuin on pakkasta."
Riemu: "Ei oo pakko, jos ei taho. Perhana, nyt se tulee tänne ylös..."
Emäntä: "Nyt Rimpukka ylös, ulos ja lenkille. Ei auta. Mää sattumoisin tiiän, missä oot."
Riemu: "Ei hemmetti. Se löytää mut."
Riemu: "Emäntä heiiii. Eiks tännään voi tehä poikkeuksen, ku siellon ainaki viiskytä pakkasta. En mää tarkene!"
Emäntä: "Eipä uskois, että oot sama koira, joka on normaaliolloissa niiiiin tapojensa ja aikataulujensa orja että."
Riemu: "Hohhoijaa. Kenestäköhän se puhhuu?"
Emäntä: "Nyt mennään sitte."
Riemu: "No okei, mutta ei sit mennä pitkälle. Sillai vaan, että saan kakattua ja... Sitte äkkiä takas lämpimään sohvannurkkaan viltin kans. Jooko?"
Emäntä: "Sopii mulle."

Riemu ja Emäntä

PS. Emäntä kävi taas tännään sydäntään tykyttelemässä eli Ricon kans silmäpeilauksessa. Niin vaan sai pappa vieläki terveen paperit. Pienenä huomautuksena lääkäri sano, että lievää lasiaisen rappeutumaa on havaittavissa, mutta että onhan tuota ikkääki jo. Kivi vierähti taas sydämeltä ja papparainenki oli lääkärin käsittelyssä ihan fiksusti!

Ylpee Ja Yheksäntoista

2011-02-13T06:17:00.000-08:00

Johan tuosta on taas kulunukki, että oon ollu äänessä. Vähä tämmöstä hilijaiselua ollu. Reeneihin palasin viime viikolla ja ne meni tietty täydellisesti. Siellä oli joku kisaki, jota me vissiin ei voitettu, mutta olipa mukava hömpsötellä pitkästä aikaa. Noilla allerkianappuloilla ollaan kyllä täällä kotona sisällä aina välillä temppuiltu kans. Ne on yllättävän hyviä nappuloita.

Viime viikko oli vähä inhottava, ku mua alako taas kutittaan niin pirtanasti. Emäntä haluaa nyt koittaa kuitenki jotaki muuta ku lääkärille menua niin se varas mulle ajan semmoselle homeopaatille. Eilen käytiin siellä. Se paikka oli tosi mielenkiintosen hajunen. Oisin mieluusti tutkinu vähä enempiki. Musta tuntuu, että siinä talossa oli niitä kissan pirulaisia, joita yritän täällä pittää omalta tontiltani poissa.

Siellä emäntä vaan jutteli sen naisen kans ja se nainen jutteli välillä mullekki. Korvia se vähä katto ja sitte se laitto mulle lattialle semmoset purnukat haisteltavaksi. Ihan ok reissu. Kotona emäntä sitte yritti ruutata mun suuhun jottain liemiä sellasella pruutalla. En oikein tykkää. Siis siittä pruutasta. Onneks se litku on kuitenki hyvää. Emäntä tajus aika nopeesti, että helpommalla pääsee ku antaa mun nuoleskella ne litkut vaikka lautaselta.

Eilen ja tännään onki kutittanu vähemmän. Emäntä ellää toivossa. Ja mää kansa. Silimä ehtiki mennä taas meleko katu-uskottavaan kuntoon.

Täällä kotona on vähä kummallista välillä nykyään. Emäntä takavarikoi mun rakkaan fleesepeiton ja anto tyynyn tilalle. Selitti jottain, että ku sen voi pestä tarpeeks kuumassa tai jotaki muuta järetöntä. Parempi ois ku ei koskis mun tavaroihin eikä varsinkaan pesis niitä. Hyvät hajut katuaa vaan. Ja sit se on roudaillu kaikkia mun ihania pehmeitä juttuja tonne pihalle kylyminä päivinä. Just ku mä niitä eniten tarttisin.

Yks ilta ku tulin nukkuun vähä aiemmin ku noi niin takavarikoin sitte puolestani emännältä sängynpäällistyynyn omani lisäksi. Sinä yönä nukkuinki koko yön omassa kopassani niitten kahen tyynyn kans, ku emäntä ei raaskinu sitä ommaansa mun alta alakaa repimään. Sittemmin oon jatkanu tätä sopivan pehemiäksi toteamaani kahen tyynyn järjestelmää myös päiväunilla.

Tännään toi emäntä vei patjaa myöten kaikki tuonne hyytävään pakkaseen. Kysyn vaan, että minnekköhän tässä on sitte Pienen Pinseripojan tarkotus asettua? Yläkerrassa ei oo mittään sopivaa paikkaa ja sohovallaki on autioo iliman tyynyjä ja torkkupeittoja. Ei se auttanu muu ku ahtautua isännän kans tietokonneen äärelle. Kyllä se saaki luvan tehä mulle siihen tillaa. Oonhan mää sentään sen firman toimitusjohtaja ja ylipäällikkö!

Tän päivän kirjotuksen otsikko tarkottaa sitä, ku emännällä on huomenna synttärit. Hah. Se vissiin kuvittellee olevansa jotenki nuori vielä. Vanha ja laiska sanon minä. No onneks pääsee varmaanki sitte kakkukahaveille "mummulaan" ja heittään pienet rallit muitten karvapäitten kans. Sitä ootellessa käperryn takas sohovan nurkkaan emännän kylykeen, ku se yrittää taas jotaki tenttiin lukemisia. Kirpsakoita kevättalvipäiviä kaikille!

Riemu

Tuku Tuku Lampaitani

2011-02-06T09:06:00.000-08:00

Karvapäät pääsi tänään kokeileen lammaspaimennusta meiän seuran paimennuspäivässä. Päivä järjestettiin Somerolla Swedun paimennuskoulussa. Puitteet oli tosi hienot ja kokonaisuus hyvin järjestetty. Itse herra-Swedukin näytti taitojansa ja autteli muutamaa alokasta jutun jujulle.

Mukana oli kaheksan koiraa: belkkareita, ausseja ja bortsuja lähinnä. Kaikki periaatteessa ensikertalaisia. Tännään parhaiten homman hoksas kyllä nuo belkkarit. Oman lauman karvapäät oli vähä pallo hukassa. Reiskalaista meinas ne karvapallerot vähä hirvittää. Paljo mielenkiintosempia ois ollu ne siellä sivussa kyyläävät rotutoverit.

Ronilla kyllä raksutti niin, että aituuksen reunalle kuulu, mutta ei uskaltanu kuitenkaa irtautua emännästänsä. Tais ihmetellä, että missä ne esteet nyt hemmetti on vai noitten karvatyyppien yliko tässä kisassa on tarkotus mennä. Lucaakin tais vähä ne lampukkaiset hirvittää. Tai ei ainakaan suuremmin kiinnostanu. Lucastaki tais tuntua, että onks nää nyt jotain uuenlaisia häiriötekijöitä tokoreeneihin vai mitä. Mutta miks toi emäntä ei käske mua tekeen mitään?

Päivän kuvasaldo on rankan paimennussession jälkiverryttelyistä. Oli niin mahtavat lenkkimaastot ja ilima ku se kuulusa morsian, että käytiin vähä irrotteleen. Pojat sai lenkkikaveriksi hurmaavan aussineito Mistyn. Misty vilahtaakin ainakin jossakin kuvassa. Taitaa olla Lucan lempparityttö. Sattuneesta syystä. Roni taas yritti vikitellä yhtä talon nuoremmasta väestä. Ei vissiin lämmenny, kuten kuva kertoo.

Katoppas kimuli kuinka komia uros mää oon
Huomattavan arvoinen katse
Misty: Typeryksiä nuo miehet. Juosta nyt kepin perässä, kun minäkin oisin tässä!
Reino the kengurumies

Riemun kuulumisista sen verran, että allergiaruuan myötä kaverista on tullu varsinainen kakkatutka ja p***ahaukka. Ihan sama onko päällä kaks senttiä vai puoli metriä lunta niin naapurin leonbergin jätökset on kaivettava essiin ja pistettävä parempiin suihin kuleksimasta. Allekirjottanu tietenki yrittää parhaansa mukkaan estellä, mutta Riemu on nopee. Ja ovela. Että eipä oikein ton hyporuuan ravintoarvot vakkuuta. Mutta eipä sitä lie tarkotuskaan loputtommiin syyä. Maistuu se nyt onneks kuitenki. Ja maha on ollu niin kova, ettei ehkä koskaan. Että lienee aihetta sitten todeta tyhmyytensä. Joku ruoka-ainekkin siellä allergialistalla on. Se ei vaan meiän omissa testauksissa oo näyttäny itteensä. Lisäksi kutina on palannu. Että en tiiä. Ens viikolla yritetään päästä homeopaatille kai alkuun. Huokaus.

Emäntä

Tuomiopäivä

2011-01-28T06:50:00.000-08:00

Viime viikolla oli mun tuomiopäivä ja tännään emännän. Että otetaanko ensin hyvät vai ne ikävämmät kuulumiset? No alotettaan niistä viime viikkosista.

Niinhän siinä sitte kävi, että mulla tojettiin allerkioita. Hyvä puoli on se, että ne mun työllä ja vaivalla valutetun veren arvot oli kunnossa. Mutta sitte siellä oli, että mää oisin muka allerkinen heinille ja rikkaruohoille, sisätilan allerkeeneille ja ehkä myös puille. Niin ja siihen päälle maholliset ruoka-aineallerkiat, joita ei tällä testillä tietenkää selevinny.

No niinpä nuo on sitte laittanu mut oikeen tiukalle kuurille. Mittään muuta ei anneta ku kuivakoita papanoita, vaikka kuinka nätisti kattosin vatuavasti. No onneks ne on ees hyviä. Oon kyllä taas muutaman viikon vejelly hyvällä ruokahalulla kaikki, mitä on annettu. Nyt pittää kuulemma muutama kuukausi mennä niillä ja sitte ruetaan testaan ruoka-aine kerrallaan, että onko se joku tietty, joka mulla vattaa pistää sekasi ja muuta. Emäntä ja isäntä kyllä viime kevväänä yritti sitä selevitellä mun ruokavaihosten yhteyessä, mutta eivät mittään sillon saanu seleville. Että nyt yritettään sitte sillai oikiammin.

Ja reenitaukuahan se tietää. Tokosta ainaki niin pitkää, että saahaan taas joku huippuherkku käyttöön. Agilityssä vähä vaihtelevaa ehkä. Siellä mulla välillä riittää se lelu, mutta kyllä sitä namiaki täytys olla. Emäntää harmittaa vietävästi tuo tokotauko, ku just vasta päästiin kunnolla taas alakuun tuossa uuessa ryhymässä. Että nyt se aikoo vissiinki mennä sinne Ricon kans. Ja sekös tietenki harmittaa myös mua.

Viime viikolla oli taas se refleksolokiaki. Tällä kertaa en vetäny ihan niin veteläksi. Meinas olla vähä hermostunu olo. Siinä oli kyllä se, että nyt mut vietiin yhteen mulle melekeen outoon paikkaan ja hoijettiin siellä. Sinne mennessä jo koeteltiin Pientä Maalaispinseripoikaa. Kävelin ihan luottavaisesti emännän kans semmoseen pieneen huoneeseen, jossa oli kummallisesti aukeeva ovi. Ihime koppi. Ensin otti mahan pohojasta ja sitte ku ovet aukes niin oltiinki jossain ihan muualla, ku mistä lähettiin. Joku aikakone kai se oli.

Etutassujen kans meinasin vähä koetella emäntää ja sitä refleksolokitätiä. Mutta annoin sitte loppujen lopuksi neki hoitaa. Kylelleen en kyllä suostunu vieläkään vaanku puolittain vahingossa. Parin viikon päästä on vielä ainaki yks hoitokerta sen jäläkeen, ku tuo penteleen pissattava kortisooni on loppunu. Se täti anto emännälle ohjeet semmosen jonku homeopaattisen jutunki käyttöön ja tännään emäntä kävi semmosta hakemassa. Että josko näillä rohtoilla sais kutinan kurriin ja alakais taas muutenki luistaan nämä hommat mukavammin.

Tännään oli sitte se emännän tuomiopäivä. Sillä oli työhaastattelu. Ja se sai sen paikan. Se siis jatkaa edelleen tuossa vanhassaki paikassaan, mutta ku siellä työt vähenee niin se haki lisätöitä. Käytännössä tää uuski paikka on sammaa ku se vanaha, mutta eri toimipiste. Hyvähän se sikäli on, että sai töitä lissää, että saa mun evväät ja lääkärilaskut maksuun, mutta toisaalta se on mulle lissä yksinolloo. Taikka no tuolla kyllä kuuluu "luontoisettuihin", että karvapäät saa olla töissä mukana, mutta yksin sielläki joutuu olemaan takahuoneessa suurimman ajan.

Että tämmösiä. Tämän päivän hyvä keli ja mukavat tapahtumat sai kyllä tuon emännänki hyvälle tuulelle. Määhän ite oon hyvällä tuulella melekeen aina. Kai sillä emännällä on mielessä, että ehkä se rupiaa tästä suttaantuun ja selekiytyyn taas pala kerrallaan tämä meiän elämä.

Riemu

Mies Eikä Poika Enää

2011-01-18T02:26:00.000-08:00

Meillä alako sunnuntaina nyt sitte tokoreenit. Ei ollakkaan tuollai ohojatusti aikoihin käyty. Varmaan viimeks joskus viime kevväänä oli joku Elinan koulutus. Nyt meitä kouluttaa semmonen oikeen mukavan olonen nainen Nokialta. Emäntä vähä oli masentunneen olonen jäläkeen päin, ku kaikki muut muka meni niin masentavan hyvin. Mutta ne onki semmosia paimenkoiria kaikki.

Kovasti se kouluttaja ohojeisti emäntää kaikesta. Namista, käsien paikasta, turhasta auttamisesta, mun haahuilun kitkemisestä ja muuta. Mää vedin liikkeet silleen nopeesti kahella tassulla ja koitin keritä haisteleen, että ketä siellä hallissa oli käyny. Emäntä juoksi aina karkuun ku mää lähin johonki, niin joutu koko ajan olleen meleko skarppina.

Semmosen se kouluttaja kehtas emännälle sannoo, että mää oon muka aikuinen koira jo. Että multa voi jo vaatia. Siis täh? Mää on Pieni Pinseripoika nyt ja aina. Emännän ja isännän sylivauva. Ja sitte tietty ihimisten ilimoilla Iso Uros, mutta että multa pittäis muka vaatia jotaki? Pah. Yritti se emäntä siinä sitte kovana ollakki, mutta katotaan ny. Ei mua palijo kiinnosta sen kans tokoilla, jos se rupee nakin kans pihtaamaan ja ottaa sen liian tosissaan. Mutta oli se muuten ihan kiva pitkästä aikaa vähä tokuaki harrastaa.

Viikonloppuna aiheutin vähä muutenki harmaita hiuksia emännälle. Oltiin Lucalassa taas ja siellä oli Reino ja Roni ja tietty Luca kans. Lucaa hemmotellaan semmosilla aijoilla luilla ja semmosia on siellä pitkin poikin kaluttuna. No mää tietty iskin kiinni yhteen ja sain siittä semmosen suun kokosen palasenki sopivasti. Niin eiköhän tää pikkukirri yritä just sillon käyä leikkiin. No mää menin äkkiä sohovan karmille ja murisin sille. Se oli semmosta vähä totisempaa murinaa ku se meiän leikkiärinä, niin emäntä tuli välliin. Se yritti ottaa sen luun multa pois, mutta enhän mää tietenkää suostunu antaan. Se ois kuitenki antanu sen Reinolle. Hetki me siinä käytiin tahtojen taistelua, jonka emäntä sitte isännän avustuksella lopulta voitti. Ja sitte ne tyhymät vielä takavarikoi kaikki ne aiot luut meiltä piiloon.

Viime viikon lopulla käytiin toistamisseenki "mummulassa" lunta pöllyttään. Taikka sillon se kyllä jäi pitkälti Ronin harteille, ku oli niin hirvittävän kylymä. Tässä saldua siltä reissulta.

Rico kulukee "iso-isännän" kans sammaa aamulenkkiä ku me tuon mun emännän kans, mutta eri suuntaan. Sieltä niitten pihasta lähtee semmonen poloku, jota mennään ensin mettän keskellä jonku matkaa. Aina ku ne lähtee aamulla, Rico yrittää ettiä äkkiä jonku lelun matkaan jostaki, että isäntä vois heitellä sille sitä. Mutta sitte se ei kuitenkaan kanna sitä mukanaan koko reissua, vaan jättää sen mettänlaitaan ennen pellolle tulua. Me sitte aina jos huomataan kannellaan niitä takasi pihhaan ku myöhemmin oma lenki heitetään toiseen suuntaan.

Nyttenki me lähettiin koko porukalla vähä siihen mettään haahuileen. Yhtäkkiä noi huomas, että Ricoo ei oo missään. Yleensä se pyllerehtää meleko hyvin näkyvillä. No eiku huuteleen, että mihin hävisit, ku niin kova pakkanenki. Ei kuulu, ei näy. Käveltiin vähä etteenpäin ja huueltiin niin jo rupes haukku kuuluun ja mää lähin tietty tsekkaan, että mitä siellä haukutaan. Että tarttetaanko siellä oikeeta vahtikoiraa. No ei siellä mittään tarttettu. Rico-pappa tuijotti puuta ja haukku. Mää jo luulin, että pölijä se on ja niin emäntäki vissiin kerkis luulla. Taikka se luuli, että siellä puussa on joku ötökkä. Mutta eipä ollu. Isäntä oliki nostanu tällä kertaa sen lelun oksan haaraan ettei se hautauvu polulle, ku tuota lunta tullee jatkuvasti. Rico sen tietenki muisti ja häipy sitä noutamaan, mutta ei omin avvuin saanu. Meleko papparainen se on, mutta hyvä muisti sillä ainaki vielä on. Muistaa vielä päivien päästä senki, mihin kohtaan lumihankia se lelu viimeks pihalla katos ja ettii väsymättä.

Ja Roni juoksee lumipallojen perässä. Sitä ei palijo palele Löytääköhän se koskaan yhtäkään niistä ennenku ne hajoo atomeiksi?

Riemu

Talven Ihmemaa

2011-01-14T07:30:00.000-08:00

Mummulan pihalla pöllytettiin vähä lunta tännään Ronin kans. Rico ja Reino vaan yritti taapertaa valamiita polkuja pitkin. Ja emäntä kuluki perässä kameran kans. Se yritti kuvata nuita Ricolle ja Ronille joululahajaksi tekemiään pantoja. Ronin pannassa on kärpässieniä, koska sillä nyt on ollu tapana pistellä suuhunsa kaikkee melekeen yhtä vaarallista. Ja Roni ei oikeen välitä poseeraamisesta.

Ricolle piti kuulemma tulla joku erillainen panta, mutta emäntä tuli niitä nykertäessään toisiin aatoksiin. Rico saiki tommosen poropannan, ku se on tuommonen pikku poro. Myöskään Rico ei juuri välitä poseerailla.

Lucaki sai pannan, mutta siittä ei nyt vielä oo kuvia. Ricon osalta mää voisin melekeen olla mustasukkanen. Se sai emännältä nyt sitte takinki. Valiolahja kuulemma. Mitäkähän mää sain valiolahajaksi? Kuten joku valveutunu voi ehkä muistaa niin tuo on sammoista kankaista tehty ku mun talavitakki, mutta emännälle uuella mallilla. Että eihän siittä ihan semmosta tullu ku piti, mutta ehkäpä ossaa ottaa opikseen.

Ja ei. Ricolla ei tietääksemmä oo mittään tekemistä Venäjän ilimavoimien kanssa. Isäntä sitä heti rupes eppäileen, ku emäntä tuommosen tähen siihen lätkäs. Ehkä se siivittää Ricon yhä huimempiin vauhteihin agilityratalla.

Mutta pistetääs tähän loppuun vielä vähä järkevämpiäki kuvia eikä ennää mittään tekemällä tehtyjä juttuja.

"Ope, ope! Isot pojat on taas teknisen päässä!"

"Ope, ope ne tappelee! Enkä mää uskalla vielä mennä mukkaan..."

Toiset juoksee lumipallojen perässä...

...ja toiset tietää, missä on namia.

Riemu

Ps. Kyllä tää bloggailutahti pian taas harvenee, kuhan tuo emäntä saa ittiään niskasta kiinni ja tenttikirjat lainattua.

Pehmeä Sydän, Kova Pää

2011-01-14T07:23:00.000-08:00

Emäntä vaihto aamulla lakanoita. Oltiin just tultu aamulenkiltä ja mää olin syöny aamuruuan eli oli viimestäänki aamutirsojen aika. Niin törkeetä. Se sano mulle, että ei muka sais mennä sänkyyn. Kai sillä oli se jotenki kesken, mutta kuitenki. Roikuin sängynlaialla sitkeesti pari minuuttia, mutta se vaan heitti päiväpeiton mun pään päälle niin pakkohan siittä oli sitte poistua. Mutta heti ku emäntä poistu, me Ricon kans hypättiin sänkyyn vetään koirakarusellia. Rico oli taas "päivähoiossa" meillä.

Riemu

Hyvin Hiljaa

2011-01-12T03:11:00.000-08:00

No nyt en tiiä, että vieläkikö tuo eilinen hoito ramasee vai onko se sitteki tuo kortisooni, jota sain tuohon kutinaan akuutiksi hoioksi. On meinaan niin rento olo, että ei palijo muuta kehtaa ku nukkumapaikkaa vaihtaa. Uloskaan ei oikeen tee mieli lähtiä, ku siellä tullee taas taivaan täyeltä lunta.

Mutta siittä eilisestä. Se oli oikeen mukava täti, joka meille tuli illalla. Ensin nuo ihimiset vaan jutteli jottain ja sitte nostettiin koira pöyälle. Mää olinki jo ihimetelly tätä uutta kahen pöyän järjestystä keittiössä. Alakuun mulla meinas vähä tulla ne maanantain koitokset siittä pöyälle nostamisesta mieleen, mutta tää oliki ihan eri juttu.

Ensin se nainen hipelöitti mun selekää. Se tuntu niin mukavalta, että alako ihan unettaa. Piti antaa periksi ja pistää maate. Sitte se hipisteli mun kaikki varpaat ja jalat muutenki. Yhessä vaiheessa nuo yritti laittaa mua kylelleen, mutta siihen mää en ruennu. Siks mun sitte pitiki aika palijo olla seisaaltaan. En tiiä, ehkä ois kannattanu heittää kylelleen, ku se seisaallaan pysyminen meinas käyä työstä. Sillä refleksologilla oli koko ajan yks tassu käessä ja rupes ramaseen niin pertaanisti. No nojjailin emäntään ja nautin.

Muuten se tuntu oikeen mukavalta, mutta oikiasta takajalasta löyty semmonen piste, että teki kipiää. Piti oikeen vinkasta muutama kerta, mutta ku se kuitenki muuten tuntu niin hyvältä niin en viittiny rueta sitä jalakaa kuitenkaa pois nyppimään. Se nainen selitti, että siinä kohtaa on joku ihimeen heijaste ohutsuolesta. Että sekö se sitte on se mun heikko kohta. En tiiä. Aika jännää se oli. Emäntäki ihan ihimeissään, että mikä nyt tuli.

Emäntä oli ihimeissään siitäki miten hienosti mää olin. Nuokuin välillä pää sen kainalossa. Liikutteluista siinä pöyällä mulla meinaa aina vähä iskee paniikki, mutta muuten rauhotuin siihen ihan täysin, eikä mulla ollu siittä mikkään kiire pois. Ainut oli just se, että kylelleni en suostunu, mutta sen emäntä arvaski. Niinno ja en mää meinannu korvia antaa sipistellä, mutta annoinpa sitte kuitenki. Ja kyllä se täti sano, että en mää helepolla kans uskaltanu ihan kokonaan rentoutua.

Suurimman osan ajasta se hipelöi vaan sormilla, mutta sitte se käytti semmosta pallopäistä tikkua kans. Niin ja lopuksi vielä semmosta hoitavaa valotikkua. Ai että kummää siittä pöyältä pääsin, kävin pissalla ja söin iltaruuan niin jo oli makosa olo!

Kahen viikon päästä on seuraava kerta. Mun pittäis kuulemma opetella tässä välillä sitä kylellään makkaamista. Ja sitte se refleksologi anto isännälle ja emännälle ohjeita, että mistä muutamista paikoista ne voi kans mua hipeltää. Tän hoitojakson ois sitte tarkotus vähä helepottaa osaltaan näitä mun iho ja suolisto-ongelmia, jotka kuulemma refleksologian kannalta onki hyvin lähheisesti toisiinsa liittyviä. Ja jo vain, kyllä mulle tää hoito kelepaa. Kuhan ei vaan tarttis ennää hetkeen elläinlääkärille mennä!

Pistetääs tähän loppuun vielä pari kuvvaa mun ja Lucan sunnuntaireeneistä meiän seuran mahtavalla talaviarreenalla!

Riemu

Viikon Vaivane

2011-01-11T07:57:00.000-08:00

Emäntä täällä elelee vieläki ihan Ricon valioitumishuumassa. Onpahan jotaki mukavaaki tässä vastoinkäymisien keskellä. Tännään haettiin se tehopappa "päivähoitoon" aamulenkillä. Täällä meillä se tietenki tapansa mukkaan heti rupes kantaan leluja emännälle. Ja sitte, ku emäntä ei niitä ruennu heitteleen, se rupes mua kiusaan. Kyllä me vissiin nukuttiinki jossaki välissä kuitenki.

Päivällä käytiin vähä Ricon tontilla heittelemässä lelua ja rämpimässä inhottavan teräväreunasessa ja raskaassa lumihangessa. Rico jottain temppuili emännän kans ja mää yritin parhaani mukkaan ärsyttää Ripsaa haukkumalla sen korvan juuressa.

Kyllä noi mulle taas tempun teki. Eilen oli tosiaan taas mentävä elläinlääkärille, ku mun silimä alako näyttään taas huonolta. Tällä kertaa mentiinki oikeen Tampereelle asti, Reviiriin. Siellä mua sitte tutkittiin ja nypittiin ja tihrustettiin kaiken maaliman vempeleillä. Ja ihan niinku siinä ei ois ollu tarpeeks, lopuks ne vielä valutti musta litra kaupalla verta.

Ensin se lääkäri tutki mun ylleiskunnon ja sano, että se on hyvä. Sen mää kyllä oisin osannu kertoo itekki. Sitte ne taas pisti jotain litkuja mun silimiin. Ei kuulemma ollu tulehtunneet niinku syksyllä, eikä mittään roskiakkaan ollu. No sitte mun päästä nypittiin karvoja ja sitä raaputettiin veittellä. Korvia katottiin ja sitte se lääkäri yritti vielä teipata mun silimän. Otti muka jottain näytettä. Mittään ulukoloisia ei löytyny. Selevyyeks siis, että mulla on nyt viimesimmäks tullu päähän semmosia ihan pieniä karvattomia läikkiä ja raaputtelen päätäni aika reilusti. Mutta vasta ku toi silmä alko taas oleen pahan näkönen, emäntä rupes ekaa kertaa eppäileen, että jos mulla kuitenki on joku allerkia.

Kun ne ei saanu siinä seleville, että mistä nää mun kaikki oireet voi johtua, niin siks ne valutti musta sitä verta. Melekeen kaikki jalat piikitettiin, että saatiin tarpeeks. Niistä tehhään jottain kokkeita ja ens viikolla sitte seleviää, että onko mulla joku allerkia vai mitä. Jos seleviää. Mulle ostettiin jotaki allerkiaruokaaki, jota ei tosin vielä oo mulle annettu. Se lääkäritäti kyllä sano, että toisin ku ylleensä luullaan ulkosten juttujen allerkiat on lopulta ylleisempiä ku ruoka-aineallerkiat.

Muuten mää olin koko reissun ihan nätisti, mutta se jatkuva silimien ja korvien rappaaminen rupes ottaan päähän. En oikeen kunnolla sitte antanu kattoo ennää korviani, ku se tehtiin siinä silimien venkslaamisen jäläkeen. Verikokkeen otto meniki taas jo ihan rauhallisesti.

Kohta meille pittäis sitte tulla vielä se refleksologityyppi. Emäntä on kantanu tohon kulukupaikalle jonku pöyän ja sitä vähä hermostuttaa, että annanko hoitaa itteeni. Vai menneekö sähellykseksi. Se seleviää seuraavan tunnin aikana. Kyllä mun terveyteen nyt panostettaan. Toivotaan, että tuloksiaki alakaa tulla.

Riemu

Ei Maha Mittää

2011-01-09T01:28:00.000-08:00

Nimittäin Rico-pappa seuras mua valioluokkaan. Se pinkas ittensä Ronin emännän kans tännään Eckerössä agilityvalioksi! Kyllä tää on hienoo. Emäntä on ihan tippa linssissä ja onhan se munki mielestä ihan kelepo saavutus. Karvaset onnittelut vaan oikein isosti Ricolle ja ohjastajalle! Ei kai ne eläkepäivät silti vielä häämötä, vaikka tämmönen meriitti saatiinki takataskuun? Uusia etappeja vaan. :)

Mitä mun elämään tulee niin mää oon tässä viikonlopun koittanu selevitä Reinon vierailusta. Se oli mulla täällä hoijossa perjantain ja siinä ei palijo nukuttu. Reiska tyhjäs mun lelulaatikon eteiseen ja sieltähän löyty melekeen unohettuja yksilöitä. Niien kans se kaapotti ympäri alakertaa. Välillä miteltiin hampaita ja painittiin. Mukavaa oli ja voihan tuo tulla toistekki. Ei se pisuli kerenny sisälle tekeen ku yhet pissatkaa ja se oli emännän moka seki.

Jalaton ja vinguton possu tuntuu olevan kaikkien lemppari Turvapaikanhakija Oliko täällä vielä jotaki? Levällään Talon isännän leposija Vieraitten leposija 1. Vieraitten leposija 2. Riemu the Leikkisetä Naskalit Leikkimielellä Pieni ja "viaton"

Ja sitte vielä ne ikävämmät jutut. Silimätulehus uusi tällä erää. Huomenna mennään eläinlääkäriin oikeen Tampereelle asti. Tällä erää ne meinaa ottaa jotain verikokkeita ja rueta tutkiin, että jos mää oonki allerginen jollekki. Ja tiistaina pittäis tulla se refleksologityyppi, jos ei sitä jouvu peruuttaan tän lääkärikeissin takia. Ei liene tarpeen sanua, että emäntä on aika masis. Onneks ny tuli toi Ricon homma niin on vähä jotaki positiivistaki tässä arkeen paluun eellä! Vielä kerran Hyvä Ripsaaaa, hyvä ohjaajaa!

Riemu

Maailman Ihanin

2011-01-04T06:18:00.000-08:00

Riemu on maaliman ihanin, koska

- se saa hymyilemmään synkimmälläki hetkellä. Sillä on siihen aivan erityinen katse/ilme/olemus. Vähän kulmien alta ja häntä heiluen. Tehosteena voi käyttää lelua suupielessä tai sitte voi laskea nokan polvelle/sohvan/sängyn reunalle.

- se nukkuu nykyään kainalossa tarpeen vaatiessa.
- se on "väsymätön" lukukaveri, joka käpertyy sohvalla kainaloon ja laittaa nokan kirjan päälle. Ja se myös ilimottaa, ku on tullu luettua liian pitkään putkeen.

- se ei oikeestaan hajota lelujansa, mutta leikkii niillä silti melkein päivittäin.
- se jaksaa yllättää agilitykentällä. Välillä positiivisesti ja välillä negatiivisesti. Mutta tylsäks ei käy.

- se on maaliman kaunein, tai siis komein elukka.
- se pussaa ja lohduttaa.
- se osaa tehdä paljon asioita ja oppii kohtuullisen heleposti uusia. Ainaki jos se kokee hyötyvänsä tekemästään tarpeeks.
- se osaa yleensä ottain käyttäytyä ihimisten ja koirien ilimoilla fiksusti.
- se on meiän perheen leikki- ja hoitosetä, joka viihyttää vieraat ihimiset, koirat ja etenki koiranpennut.
- se heiluttaa häntää melekeen aina hereillä ollessansa. Riemun mielestä ongelmaan ku ongelmaan ratkasu on hännän heiluttaminen. Jos ongelma on paha niin pittää vaan heiluttaa enemmän. Mutta heiluttaako se koira sitä häntää vai häntä sitä koiraa?
Emäntä

Uusi Aika

2011-01-02T07:21:00.000-08:00

Me juhulittiin vuojen vaihtumista Lucalassa Lucan, Ronin, Reinon ja ihimisporukan kans. Rico oli kotona omine isäntineen ja emäntineen. Oli kyllä melekosen vauhikas ilta.

Nyt ku Reiska oli käyny suihkussa, mää tajusin, että sehän onki vaan tommonen pieni penikka. Se haisi maanantaina niin kummalliselta, että menin vähä sekasi. Että niinpä mää sitte otin taas sen leikkisetän roolin, joka mun niskoille Lucan pentuaikaanki sälytettiin.

Aluks me vaan koitettiin tuhota kaikki Lucan puruluut ja lelut, mutta sitte ku päästiin alakerran isolle matolle, niin alako juttu luistaan.

Meitsillä on ollu taas vähä huono ruokahalu viime päivinä, mutta toi pikku-kirkki ois kyllä syöny kaiken. Meleko kuuliaisen olonen kaveri, ku se tuntu jopa uskovan sanomista. Roni vissiin on jo kerinny sille opettaan tota nössöilyhommaa.

Ruuan ja ekan erän jäläkeen piti ottaa vähä lepiä välillä ja hengähtää. Siis lähinnä Reinon. Mää tietenki sulostutin kaikkien ihimisvieraitten iltaa. Jostaki syystä ne vähä naureskeli mun peruutteluille liukkailla lattioilla. Se tuntuu aina uusille ihimisille olevan kummallinen tapa, mutta sehän on vaan ittensä suojelua!

Luca ei taaskaa juuri välittäny pikkukirristä. Se keskitty vahtimaan pingiksen pellaamista.

Mutta sitte se penikka heräs taas ja eihän siinä auttanu ku ottaa toinen erä.

Välillä Reino yritti vähä lämmitellä Roniaki, mutta se vaan öllötti. Sitä vissiin hirvitti vähä ne ihime paukuttelut. Mää en niitä kerinny ees huomaamaan siinä hötäkässä. En pissareissuillakkaan ees hätkähtäny, vaikka ne siellä viereisissä pihhoissa jottain räpätteli. Häntä pystyssä vaan oisin halunnu tutkia tarkemmin niitä Lucan manttaaleja. En tiiä, että oliko se emännän viime vuojen tulukinta mun sängyn alla nukkumisesta sitte vähä ylireagointia vai vaikuttiko ne pillerit niin palijo.

Aamulla nuo ihimiset oli ihan veteliä. Mää olisin halunnu ylös jo seittemältä, mutta ei. Mutta kerittiin me siinä onneks vielä vähä könyään, ennenku toinnuttiin kotia.

Illalla käytiin vielä moikkaan Ricoo, joka oli jo tointunu niistä ilotulituksista. Sitä oli kai hirvittäny se vähä enemmänki. Kumma homma, ku ei se oo ennen viime vuotta niitä eikä muitakaa paukutteluja pelänny koskaa.

Loppuilta meniki isännän kans sohvalla meleko rennoissa meiningeissä. Tännään käytiin pienellä mettälenkillä Reiskan ja Ronin kans. Eihän se rääpäle siellä meinannu kauhiassa lumihangesa päästä mihinkään, mutta me Ronin kans vejeltiin pienet hankilaukat. Kyllä nyt taas uni maittaa isännän ja emännän sängyssä!

Riemu

Vaarallista Elämää

2011-01-02T02:51:00.000-08:00

Meni vähän pitkäksi, mutta tässäpä on näitä vaaaaarallisia Ricon pentulaisia 16.12. kuvattuna. Kaverit on nyt ollu jo monta viikkoo uusissa kotteissaanki. Uusia kavereita ootellessa... ;)

Karkeakarvainen kaikkienhurmaajaterrieri
Annas kummä pussaan
Ai oon söpö vai?
Vetoketjut tuntuu ilmeisen mukavalta pikku pennulaisen naskaleissa
Väsy yrittää voittaa...
...mutta ei kaikkia
Taistelupari
Kyllä on niin isänsä ilmeet että
Mää syön sulta pään
Tai emmää jaksakkaa tarkemmin aateltuna
Onko mittään sulosempaa maalimassa?
Viimeinen valvoja

Emäntä

Työt Ja Päivät

2010-12-31T03:26:00.001-08:00

Eli tilitys vuojelle 2010. Tänä vuonna mää oon...

... alottanu tän bloggaamisen ja perustanu omat nettisivut. Nörtti mikä nörtti. Mutta katu-uskottava semmonen.
... muuttanu kerran.
... kärvistelly kireillä pakkasilla ja yrittäny viihyttää itteeni ja muita, ku pihalle ei oo viittiny mennä.
... viilennelly hämärimmässä nurkassa kummallisen kuumissa kesähelteissä. Meinas vetää veteläksi.
... korkannu virallisen agilityuran viime tammikuussa Turussa. Saapa nähä saako tuo ura koskaan jatkua.
... kouluttanu itteeni, mutta lähinnä emäntää sekä agilityssä että tokossa.
... osallistunu Agirottuun ekkaa kertaa. Mehän oltiin tietty ihan suvereenejä me pinserit!
... ollu oleellisena osana mukana meiän pienen seuran SM-joukkuepronssin saavuttamisessa. Se kyllä lämmittellee mieliä vielä pitkään.
... saattanu maalimaan yheksän sulosta pinseripentua.
... saanu näyttelyissä ruusukkeita ja pyyhkeitä ja saavuttanu sen kummalliselta kuulostavan muotovalion arvon.
... käyny ekaa kertaa möllitokokisoissa.
... pistäny emännän ja isännän hermot tiukille monta kertaa, mutta toisaalta myös osottanu, kuinka kiltti ja mukava ja ihana ja komia Pieni Pinseripoika mää ossaankaa olla.
... sairastanu enemmän ku tarpeeks.
... ihastuttanu ihimisiä pinsereihin ja narttuja itteeni.
... matkustellu emännän ja isännän kans ympäri Suomia jonku verran.
... remunnu ja touhunnu kaikkia tarpeellista Ronin, Lucan ja Ricon kans.
... saanu uuen jäsenen laumaan. Tervetulloo vaan Reino!
... opetellu nukkumaan sängyssä ja isännän tai emännän kainalossa aamusta.
... saunonu ekkaa kertaa. Tää tapahtu eilen, ku emäntä ja isäntä nappas mut kainaloonsa ja otti saunaan mukkaan. Norkoilen aina pesuhuoneen ovella ku ne mennee saunaan niin nytpä ne otti mut mukkaan. Se oli ihan mukava lämmin paikka. Makkoilin niitten välissä lauteilla ja nautin lämmöstä muutaman minnuutin. Voishan tuonne toistekki mennä.

Että touhua ja tapahtummaa on riittäny tällekki vuojelle. Ens vuotta aatellen toivosin, että saisin olla terveempänä. Ihimiset aina tekkee jottain uuenvuojenluppauksia niin määki voisin luvata, että ens vuonna mää pinseröin entiseen malliin; käyn koulutuksissa ja reeneissä ja muissa touhuissa ja sulostutan lähimmäisteni elämää oikein olan takkaa!

Näyttelyjä me ei kuulemma niinkään tänä vuonna ennää käyä. Tänä vuonna oli tarkotus rykästä vähä ahkerammin, mutta loppuvuojesta se vähä lässähti. Ens vuonna yritän päästä käymään jossaki ulukomailla, jos emännän rahatilanne vaan antaa periksi!

Oikeen Menestyksekästä ja Pinserimäistä Uutta Vuotta Kaikille!

Riemu

Niin Joulu Joutui

2010-12-28T02:43:00.001-08:00

Joutui ja meniki jo. Mukavaa oli niinku aina. Ja nyt onki kauheesti kuvia ja juttuja!

Mutta ensinnä ne ärsyttävämmät jutut. Jouvuin vielä kerran ennen joulua lääkäriin. Korva alako olleen niin pahan näkönen, että nuita alako hirvittään. Ja lisäksi emäntä eppäili, että pissatulehus palas. Ja niinhän se tekiki. Lääkärisetä anto mulle joululahajaksi uuen antibioottikuurin ja tyhjäs toistamiseen anaalirauhaset. Nyt nuo sitte sitä ihimettellee, että miks ne niin nopiasti täyttyy. Korvasta se sano, että ei se siittä putua. No ei putua juu, mutta inhottava on. Emännän tillaamalla pihkasalvalla sitä on ny koitettu hoijella ja paksuilla tuppoilla siinä päällä. Kai se vähä parempaan suuntaan onki, mutta emäntä pelekää pahon, että paranee taas vasta kevväällä.

Emäntä aikoo varata mulle ajan sille jollekki ihime refleksologille alakuvuoteen. Vähä se eppäilee, että ossaanko olla siellä rauhassa niin, että se tyyppi saa mua hoijettua, mutta mennään ny kokkeileen. Jos vaikka sais jotaki tolokkua tähän jatkuvaan sairasteluputkeen.

Koettelemuksista hyvitykseksi sain jo ennen joulua pikkujoululahajan. Emäntä oli ostanu mulle tuommosen hauskan näkösen sammakon työpaikaltaan ja sitä oon nyt riepotellu oikeen olan takkaa aina koti-iltoina.

Joulua meillä vietettiin jo tuttuun mukavaan tappaan "mummulassa" ja kylläillessä. Ja sammaa rattaa se nouvattiki ku aina. Ihimiset söi ittensä ähkyyn, Rico vahti lahajoja ja yritti omia ne kaikki itelleen ja mää, Luca ja Roni touhuttiin pihalla ja sisällä sytämmen kyllyyestä. Vaikka kylymä oli kyllä välillä taas niin pahasti, että ei siellä meinannu tareta. Kuurapartaa ja tuiskutukkaa riitti.

Touhuttiin palijo ja nukuttiin makiasti. Ai että onki mukava pistää pitkäkseen isännän ja emännän keskelle touhupäivien päätteeksi! Tyyny pään ja peitto mahan alle niin jopa maistuu uni.

Eilen se sitte selevis, että mistä nuo on koohkottanu jo jonku aikaa ja mikä se on Roninki huolena ollu. Kyllä mää haistelin jo emännän työvaatteista ku se tuli, että nyt on joku ihme pissiitti liittyny meiän laumaan. Ja niihän se on. Roni on saanu pikkuvelijen, Reinon!

Mentiin eilen illalla Lucalaan tätä pikku-pissistä tappaamaan. Siellä se höpsötteli ja yritti syyä kaikkien evväät ja purra ittellensä tien auki ruokakaappiin. Mukavan olonen pikkukirviäinen. Emännät ja isännät ei oikein tahtonu ymmärtää mun tappaa toivottaa kaveri tervetulleeksi. Oisin siittä ihan hirvittävän kiinnostunu, ku ei siittä oikeen tiiä, että mikä se on miehiään vai onko se sittenki narttu. Että astumishommiksi meinas mennä, mutta noi ihimiset kyllä komensi mua kamalasti.

Luca ei oikein tienny, että mitä sille ois pitäny tehä niin se kiersi sen kaukaa ja kävi vaan muutaman kerran haistamassa ja lähinnä sillon, ku se pisuli veteli sikkeitä.

Roni taas piti muuten vaan vähä ettäisyyttä, mutta kyllä se välillä vähä mullekki jotaki murahti. Vissiin se kuitenki vähä puolusti sitä pikkuveikkaansa, vaikka ei se kauheen iloselta siittä toisaalta vaikuttanu.

Uutena vuonna vissiinki ollaan taas sillai isommalla porukalla ja nään Reiskan taas. Se lähti nyt käymään pohojosessa vallottaan isomummun. Reissu-Reino. Emäntä uhkaili, että se ottaa vesipullon naftaliinistä ja mukkaan sitte uutena vuotena, ettei tartte koko ajan komentaa mua sanallisesti. Sen mielestä Reiska kuulemma saattaa pelätä, ku ne koko ajan joutuu mua komentaan.

Uuesta vuojesta muuten semmosta, että emäntä osti jotaki ihime lisäravinteita, joitten pittäis rauhottaa vähä siittä pammauttelujännityksestä. Ekana vuonna en niistä pikku possautuksista juur välittäny. Viime vuonna nukkuin sängyn alla paukuttelun ajan, ku se vähä ehkä tarttu Ricosta, joka on jostain syystä alakanu nyt vanhemmiten vissiin pelekään semmosta jyrinätouhua. Kumma homma, että mitähän se on niin säikähtäny ku on aina ollu niin kovapäinen tyyppi eikä vieressä ampumisestakkaan ampumaraalla nuorempana välittäny mittään. Nyt emäntä sitte aatteli kokkeilla jotaki ihime Serene Ummia muhun ja Ricoon, että ei ainakaan pahenis tuo jännitys. Ja vissiinkää nuo ei ite aio juurikkaan pammautella, mutta sitä paukettahan se sitte on kuitenki, vaikka täällä maalla ollaanki.

Se vielä piti sanua, että ollaan nyt muutama kerta käyty siellä Riemuliiterillä harjottelemassa. On meinaan melekosen mukava alusta! Soppii hyvin munki herkälle hipiälleni. Varsinki ekalla kerralla parin kuukauen tauon jäläkeen painelin semmosta vauhtia, että siinä meinas joku bortsuki jäähä jalakoihin. Ja ilimeisesti oon molemmilla kerroilla menny emännänki mielen mukkaan, ku se on niin kehunu ja lällytelly mua. Kun ny vaan pyssyis semmosia kelejä, että siellä tarkenee reenata niin jo vain!

Riemu

Lumi On Jo Peittänyt

2010-12-19T00:44:00.000-08:00

No nyt se emäntä sitte keksi laittaa sen haalarin mun päälle. Ei kiva. Oisitte nähäny miten mun piti pomppia, että sen kansa pysty liikkuun. Ainut hyvä puoli tuossa asussa oli se, ku Lucan emäntä sano mua hyeenan näköseks tuon pipon takia. Aika kovista!

Viime viikon kohokohta oli ehkä mettälenkki Lucan ja Ricon kans, vaikka oliki pertaanin kylymä. Tässäpä kuvasaldua siittä ja yhestä aamulenkistä ja vähemmän läpätystä tällä errää.

Agilityepikset perruuntu, ku tuli niin kylymät ilimat ja sen maton laittaminen oli meleko urakka. Muutamat ahkerimmat talakoili siellä melekeen joka ilta tällä viikolla. Nyt vaan sitte ootellaan, että tarkenis mennä reenaan. Kyllä nyt kelepaa! Ronsku sitä oliki jo päässy testaileen heti eilen, ku se valamistu.

Emäntä postittannee tänne tässä joku päivä taas kasan pentukuvia Ricon kirviäisitä, joita se kävi ihastelemassa vielä viime viikolla ennenku ne lähtivät issoon maalimaan ittekseen. Mutta kattoo ny miten se ehtii sen kuvamäärän selata läpi. Nyt mää lähen avustammaan pipperin ja nisun leipomisessa!

Riemu

Laiskotellen

2010-12-11T23:32:00.000-08:00

Hm. Harmittaahan tuo vähä. Nyt mun pittäis olla siellä Helsingissä Voittaja-näytelmissä, mutta täällä mää vaan kirjottelen plokia. Mutta ei auta. Ehkä ens vuonna sitte. Mutta tässäpä teille vähä tämmösiä uusia hienoja taitoja ja juttuja mitä oon toipilas- ja reenitauon ratoksi opetellu:

- Sängyssä nukkuminen, siis myös yöllä.
- Entistä suurempi vaativuus sopivan nukkumakohan kans. Haluan löytää sen JUST sopivan nukkumapaikan ja -asennon ja ylleensä emäntä tai isäntä on jompi kumpi just siinä kohtaa sohvaa tai sänkyä jossa se paras paikka ois. Siis paikanvaihtoo ja huokailua, kunnes niistä jompi kumpi lähtee käymään jonnekki. Sillon isken heti.

- Neliveto tietyssä kohtaa odotushuonetta. Yleensä ottainhan se oottaminen on ihan kivvaa, ku siinä on muitaki siinä huoneessa, mutta sitte ku se yks tietty ovi aukee... Lääkärisetille ja -täteille oon ollu kilttinä. Nehän tekkee vaan työtänsä.
- Ulukoilu säällä ku säällä. Oon karaistanu komiat tassukkani ja tännäänki oisin voinu kävellä vaikka Tampereelle asti, jos emäntä ois jaksanu, vaikka oli 17 astetta pakkasta. Karvamekko auttaa siinä kyllä jonku verran. Emäntä hankki jo alakusyksystä kyllä jonku haalarinki, mutta jostaki kumman syystä se ei oo sitä mulle vielä pukenu sen sovittamisen jäläkeen. Hyvä niin.

- Sitte oon oppinu tunnistaan jo kaukaa millon SE YKS takki otetaan laatikosta. Sillon painelen perimmäiseen sohvan nurkkaan eikä sillon auta huutelut.

- Joku viikko sitte emäntä huomas mun aivan täysin uuen taion. Se luki tuolla sohovalla, niinku se aina tekkee ja alako yhtäkkiä ihimettelleen, että miks on niin hilijasta. Mää en ollu sen kainalossakaan, niinku ylleensä niin sillä heräs joku eppäilys ja se lähti mua ettimään. Ja niinhän se sitte sai mut kiinni itteteossa. Oon opetellu nimittäin kaivaan nameja sen takin taskusta. Asettelen etutassut ihan hiljaa niitten kenkätelineen päälle ja sitten vaan suu käy, jos tasku on jääny auki ees vähä. Emäntä ei ollu kovin innossaan tästä uuesta taijosta, mutta ei se voinu olla nauramatta mulle.

Tuossa on kyllä muutama semmonen taito, jotka on ihan suoraan Jokaisen Pinserin Käsikirjasta. Tai Tassukirjasta. Saapa nähä mitä vielä keksin tässä, jos ei jottain aktiviteettia pian ala olleen enempää.

Ens viikolla Riemuliiterin matto saapuu onneks lopultaki niin saattaa olla, että päästään reenaan taas. Kyllä mää oon oikiastaan aika ylypiä noista meiän seuran touhutätteistä ja -setistä, että näin pienellä seuralla on nyt niin hieno harjotuspaikka hommattuna. On ne vaan. En mää oikiastaan ois ennää suostunukkaa menneen sinne kasvihuoneelle pöllyttämmään. Ei siellä ollu arvonsa tuntevalle Pienelle Pinseripojalle ollenkaan sopivat olosuhteet!

Mutta nyt pittää mennä takas auttaan emäntää lukemisessa. Sillä on ens viikolla vielä kaks tenttiä ja sitte se aikoo olla ajattelematta kouluja ainaki loppiaiseen asti. Hyvä niin, sillä alakais olla korkia aika taas keskittyä vähä mun kansa touhuamisseen!

Riemu

Fysiikka Ei Kestä

2010-12-05T10:20:00.001-08:00

Kyllä sitä Riemulaista nyt koetellaan. Ilmeisesti ku vastustuskyky kerran on heikentyny niin nyt tulee sitte kaikki taudit. Lauantaita vasten yöllä päästin Riemua pissalle ja palasia rupes loksahtelleen paikolleen. Riemu pissas yhen pitkän pissan ja kykki muutamaan otteeseen muuten ilman tulosta. Siinä yön pimmeinä tunteina rupesin laskeskelleen, että näinköhän sillä on nyt sitte pissatulehus.

Se on nyt reilun viikon aikana pyytäny useempana yönä pihalle. Ja sitten se on muutamana yönä pyöriny sängyssä löytämättä sopivaa asentoo. Joo, se on saanu luvan nukkua sängyssä, ku täällä on niin kylymä ja isäntä myi sen lempituolinki. Lisäksi nuo urospisarat on jonku verran ehkä lissääntyny sohvan kaiteella. Olin aatellu noista merkeistä, että nyt on jossaki joku juoksunen narttu lähellä, ku onhan näitä vähä levottomampia aikoja ollu ennenki ja lenkillä on merkit viitannu siihen kans. Mutta siinä näitä juttuja ynnäillessä tulin siihen tulokseen, että ei muuta ku aamulla pissanäyte ja päivystykseen.

En päässy ite Riemua sinne viemään, ku olin töissä niin nuo kävivät miehissä sen reissun. Ja lievä pissatulehushan siellä oli. Ja lisäksi anaalirauhaset täynnä. Että nyt on sitte antibiootti päällä ja Voittaja-näyttelyt jää tänäki vuonna meiltä välliin. No se nyt on pikkuseikka, kun sais tuon koiran kuntoon. Oikeestaan oon vähä helepottunukki. Saanpahan lisäaikaa vuojen viimesiin tentteihin valmistautumisessa.

Lääkäri sano, että tähän tulehukseen voi olla syynä ns. urosten juoksuaika. Eli tavallaan just se mitä alkuun luulinki. Se meinas, että tämmösiä ehkäseen vois antaa jonku hormoonipiikin, mutta tää asia jäi vähä epäseleväksi. Pittäis kysyä siittä tarkemmin. Ainaki se siinä on, että sen vaikutusaikana jalostuskäyttö ei oo mahollista, mutta eipähän tuolle kyllä oo tarvettakkaa.

Kyllä tässä on huoli ollu, että sais kaverin terveeks nyt vaan. Ja kyllä ne sen pentulaisetkin on mua huolestuttaneet. Että toivottavasti tämä nyt on vaan yksilön huonoo tuuria. Kevväällä aiemmista sairasteluista oli kulunu niin aikaa ja ne muutenki tuntu selittyvän ulkosilla tekijöillä. Mutta nyt tästä sairastelusta tuntuu tulleen jokasyksynen perinne. Kyllä voi sanua, että mietityttää ja kovasti.

Emäntä

PS. Ei kuvia taaskaa. On niin pimiää aina ku on kotona, että eipä palijo tuu räpsittyä. Ja ei kyllä oo mittään ihimeellistä nyt touhuttukkaa näitten sairastelujen takia. Viimeks on reenattu mittään kunnolla varmaan lokakuun alussa, mutta nyt reenit onki syystauolla.

Tää Ei Menny Niinku Piti

2010-11-30T10:07:00.000-08:00

Kauhee krapula. Oon kyllä emännälle taas tästäki reissusta katkera vielä pitkään. Aamulla mentiin taas tapaamaan meiän lääkärisettää. Mun silimä ku alako uusiks näyttään ei niin hyvältä n. viikko tippojen loppumisen jäläkeen. No siellä taas väänneltiin ja käänneltiin mun luomia. Olin ihan kiltisti kait. Ja miten mut palkittiin? No persuuksiin iskettiin piikki, joka veti ihan veteläks ja nukuttaa vieläki.

Mulle tehtiin kuulemma joku penslaus molempiin silimiin. Mun silimäluomet oli kuulemma molemmat "hiekkapaperia" alapuolelta. Nää kovat pakkaset ja varsinki niihin yhistyneet kamalat tuulet on kuulemma aiheuttanu samanlaisia tappauksia täälläpäinki palijo viime aikoina. Muutama mun kamuistaki on käyny saman operaation läpi pari viikkoo sitte.

En meinannu taas antaa periksi sille nukutusaineelle millään. Mutta sitte ku annoin niin nukkuinki monta tuntia. Emäntä käytti heti tilasuutta hyväksi ja leikkas multa kynnet ja putsas korvat ajan kanssa. Niin ja teippas toisen korvan, ku se aukes aamulla. Että taas lähti teippikausi käyntiin.

Oon kunnolla herräilly vasta nyt illalla. Oon tässä illasta vähä vikistelly ku hemmetti ku harmittaa, että hyvä päivä meni ihan pelastusarmeijalle. Emännän vapppaapäiväki vielä. Ja onhan nuo silimätki vähä kummallisen tuntuset ku niitä on ronklattu. Täytyypä toivua, että pysyvät nyt kunnossa.

Saapa nähä sitte miten käy tuon Voittaja-reissun. Se lääkärisetä sano, että lääkkeitten puolesta ei pitäs olla estettä. Nukutusaineen varoaika on 7 päivää ja tipoilla muutama päivä. Että terve mun pittäis olla sillon, mutta emäntä vähä eppäili, että en välttämättä oo muuten näyttelykunnossa. Tuosta ku on jonku verran lähteny karvaa tuosta toisen silimän ympäriltä. Että katellaan ens viikolla. Emäntä tuossa miettii, että miten tämmösessä tilanteessa, että kirjottaisko kukkaan lääkäri poissaolotojistusta, ku tavallaan on terve, mutta ei kuitenkaa ihan näyttelykuosissa ulukonäöllisesti. Aikamoinen summa siinä menee ihan omasta eestään, jos ei sinne voi lähtiä eikä saa tojistusta.

Emäntä kuulemma jäis mieluusti noista geimeistä pois, ku sillon tuota tenttihässäkkää. Mutta kyllä mää haluaisin jo nähä vähä kavereita ja päästä kattoon, että millanen shou se oikeen on. Aika näyttää miten käy. Nyt mää kyllä painun pehkuihin. Siis oikeesti sänkyyn. Saavat luvan hyväksyä tämmösen koetuksen jäläkeen. Ja aika viliposaki täällä on.

Riemu

Jep. Toivottavasti alakais nää vastonkäymiset ainaki Riemun kans tältä syksyltä olleen ohi. Ei oo ihan putkeen menny muutkaan jutut täällä niin nää tuntuu taas niin ylivoimasen issoilta asioilta, vaikka nyt tällä erää on kohtuuella hoitunukki. Muttaettä ei tosiaan kaks talavee vuotavia korviakaa näköjään riittäny. Saapa nähä onko tää sitte meillä lopunikänen vaiva. No onneks tohon teippaamisseen on tottunu, mutta tuo veripisaroitten hinkaaminen seinistä käy hermoille.

Vähäsen Väsähtänyt Emäntä

Emme Me Pienet Koiranpennut

2010-11-22T07:07:00.000-08:00

Tämmösiä marsulaisia kävin viime viikolla rapsuttelemassa. APUA!

Emäntä

PS. En tykkää salamasta kuvissa. En yhtään. Oon itekki vähä tärähtäny ja lämpimän värinen niin olokoon kuvatki. Ainaki osa.

Poikien Välisestä Ystävyydestä

2010-11-19T09:23:00.000-08:00

Riemu

Mä Näin Unta

2010-11-18T23:27:00.000-08:00

Pikapostia täytyy vaan laittaa siittä, että kävin eilen kattomassa Ricon marsulaisia. Olivatpahan sulosia otuksia, vaikka hyvinki pitkälti vielä vaan nukkuivat. Mutta kyllä niissä jo luonnettaki alakaa olla. Mun mustille housuille yrittivät isotella. Ja unniinhan ne penteleet tietenki tunki. :)

Joo. Riemun silmätarkastuksen tulos tuli viimenki KoiraNettiin. Niinhän siinä kävi, että tällä kertaa se PPM tuli sinne ihan näkyville asti niinku ootinki. Ja se näyttää kyllä inhottavalta, ku oman koiran kohalla lukee, että silmät: Ks. koiran tiedot... Siittä tulee heti semmonen, että no tuolla on nyt jotaki. Ja eipä siinä. Onhan sillä, mutta onneksi ei kaihia kuitenkaa. Täältä löytyy artikkeli, jota lueskelin jo sillon ekan silimätarkastuksen jäläkeen ja pitää aina tietyin väliajjoin lukkee uusiks. Siinä on ehkä laajiten mitä oon löytäny, selitetty mitä tuo diagnoosi käytännössä tarkottaa.

Sillon ku tuo PPM Riemulla ekan kerran todettiin niin kahalasin läpi melekosen määrän pinsereitä KoiraNetistä ja löysin vissiin kaks aiempaa tapausta. Että ei taia kovin ylleinen olla pinsereillä tämä ongelma. Ja siis en oo kyllä tätä Riemulla mitenkään ongelmaksi kokenu. Vaikka se sillä meleko näkyvä ja iso onki se "riekale" niin en oo kyllä huomannu, että sen näkökyvyssä ois mitään ihmeellistä. Nyt tää silimätulehuskin on just toisessa silimässä.

Emäntä

Länsirannalta Ei Mitään Uutta

2010-11-17T09:43:00.001-08:00

Tylsää, tylsää, tylsää. Pimeetä ja ikävää.

Emäntä vaan käy töissä tai koulussa ja sit ku se on kotona, se vaan istuu tai makaa kirja nokan eessä. Sillä on kai niitä jotain ihime tenttejä tässä menossa, ku se on niin pahantuulinenki välillä. Mää autan tietty parhaani mukkaan, ku on se kuitenki mun emäntä. Liimauvun kylykeen sohvalla ja leppuutan nokkaani sen papereitten päällä. Tai sitte kaivan lelulaatikosta kaikki luut ja lelut ja heittelen niitä sen lähistöllä. Varma tapa saaha se hymmyileen on mennä sen etteen seisoon, pistää nokka sen jalalle, tuijottaa sitä ja heiluttaa häntää. Että ei se sentään ihan myrtsiksi mun kans voi rueta.

Reenaan ei olla päästy, ku pihalla on liukasta tai loskaa ja meiän talavipaikka valamistuu vasta joulukuun puolessa välissä. Jyväskylän näytelmätki jäi välliin mun silimätulehuksen takia. Plaah. Samoja vanahoja lenkkejä kierrellään. Onneks sentään välillä käy noita vieraita niinku Ronsku porukoineen katkaseen emännän pänttäämisen ja sit oon välillä kylläilly Ricon luona.

Mutta tässäpä tämmönen pikajuttu vaan. Emännällä on taas kiire lukemaan. Ja mulla syömään. Maha on onneks jo ok, mutta tuo laittiruoka ei oikeen tunnu tekevän mua kylläseks.

Riemu

Elämänmeno

2010-11-01T00:51:00.000-07:00

Kyllä tässä pitkään onkin ollu sitä hiljaiseloo ja mukavaa koiraelämää. Eläinlääkärissä on jouvuttu käymään viimeksi alakukevväästä ja noin muutenki elämä Riemun kans on menny mukavasti pitkään. Mutta sieltähän se syksy toi taas ne terveysongelmat.

Perjantaina se alako. Ensin ripulia ja sit illalla vielä oksennusta. Noh. Se hoitu pienellä paastolla ja riisillä ja mää olinki jo, että eipä tässä mittään. Mutta ei siittä niin helepolla päästy. Viime yönä Riemu oli levoton. Ramppas vaan alakerrassa. Isäntä käytti sitä yhen maissa pihalla, mutta sillon se vaan haisteli siellä. Mää ajattelin, että nytkö taas mennään narttujen hajuista näin sekasi. Se oli enemmän semmosen olonen ku kipeen. Häntä pystyssä viuhtas menemään.

No sain komennettua Riemun koppaansa ja pysymään sen siellä varmaan tunnin. Levotonta vääntelehtimistä se oli välillä. Sitte se lähti kopastaan ja mää päätin, että käytän sitä kumminki ulukona toisen kerran, että nään itekki, että mitä se siellä tekkee. No tällä kertaa mentiin vetämällä ovelta mun kukkapenkkiin ja kauheet pruuttaukset sinne. Vähä aikaa käveleskeltiin siinä pihalla ees taas ja sit mentiin takas sisälle.

Loppuyö meniki Riemun osalta rauhallisesti. Ite en kyllä nukkunu moneen tuntiin ku yritin pohtia pääni puhki, että mitä tää nyt taas on. Mää oon vähäsen jo epäilly, että tää uus ruoka ei sittenkään oo ihan nappivalinta. Maha on toiminu vaihtelevasti. Mutta siihen lopputulokseen siinä yön pimeinä tunteina tulin, että tää ei nyt välttämättä johu siittä, vaan jostain mitä Riemu on syöny muuten. Niinpä nyt mennään taas päivä riisillä ja Tehobaktilla ja huomenna aletaan taas lisään vähä vähältä papanoita joukkoon.

Jos tää ongelma nyt vielä tulee uuestaan noitten papanoitten syönnin jäläkeen niin ei se auta ku vaihtaa takas johonki laitti ruokaan. Vähä se tietenki hirvittää kylmäpäisesti vaan vielä kokeilla, mutta haluaisin mää jonkulaisen varmuuen, että mistä tää nyt johtuu. Että kestikö Riemun maha rasvaa hyvin sillain satunnaisesti, mutta nyt ku on syöny n. kuukauen tätä normaalirasvasta ruokaa niin pötsi ei enää sulatakkaan kaikkee?

Eli testailu jatkuu. Tää on niin p***stä. Ylämäki, alamäki, ylämäki, alamäki...

Emäntä

Uusi Alku

2010-10-28T05:05:00.000-07:00

Rico-papasta tuli tänä aamuna Rico-isukki! Viis pentua sieltä vissiinki tuli, että ei ihan huonosti. Nyt vaan toivotaan, että kaikki mennee hyvin tästä etteenki päin. Emäntä tietenki oottaa jo, että pääsis niitä pikku pötkylöitä ihastelemaan ihan livenä, mutta ei kai ny muutamaan viikkoon. Onnittelut ny kuitenki Ricolle, ku sai sukunsa jatkumaan! Ja Viiville tsemppiä niitten kirppujen hoitoon!

Riemu

Taluta Minua Kuin Sokeaa Kanaa

2010-10-24T07:14:00.000-07:00

Emäntä saattaa kyllä pahastua ku nyt kerron tän, ku se kuitenki haluaa pittää ittestään semmosta "löyän heleposti perille" -kuvvaa. Mutta eihän näin hyvää juttua voi jättää palijastamatta. Me ajeltiin eilen aamulla sen kanssa kaksin Seinäjoelle näytelmiin. Ei vaan osuttu ihan kerralla kohilleen. Niin se tuo namikaattori sokkeuttaa ihimistä.

Emäntä asetteli siihen masiinaan lähtökuopissa sen näyttelypaikan osotteen. Kirkkokatu 23 ja Seinäjoki. Emäntä on kyllä ajellu Seinäjoen ohi monen monta kertaa, mutta ei nyt ihan lähiaikoina. Eikä koskaan just tuonne paikkaan. Jotaki se mutisi, että ei tän näin pittäis mennä, ku Parkanon jäläkeen käännyttiin ja lopulta ajeltiin jotaki Kihiniön pikkuteitä. Ei ollu mikkään kovin mukava kelikää, ku yöllä oli satanu lunta. Kyllä mää sieltä vähä yritin äänimerkkiä antaa, että nyt mennään kyllä mettään, mutta ei ku sinne vaan, ku namikaattorisetä niin sano.

Siinähän sitä sitte oltiin lopulta ruutulipun kohalla, Peräseinäjoen kirkon vieressä. Kirkkokatu 23. Muutaman kirosanan mää olin kuulevinani ja sitte se sano, että ei ennää ikinä aio käyttää namikaattoria. Ainakaan käyttämättä omia aivoja samalla. Ei muuta ku nasta lautaan ja matka jatku kohti oikiaa Seinäjoen Kirkkokatua. Sinne löyettiinki ihan iliman mittään elektroonisia vehkeitä loppujenviimeks.

Mutta se onki niin hokara tuo emäntä, että ei tämmönen vahinko oo sille mikkään ihime. Saa nähä millon se unohtaa mut johonki tai jättää esim. ruuan antamatta ajatuksissaa. Mulla on kuitenki onneksi suuta ilimottaa, että nyt on muuten hommat pielessä. Ku huomais vaan aina kuunnella mua tuo emäntä.

Näytelmissä tavattiin mukavaa pinseriporukkaa mm. tuolta pohojosen suunnasta. Edelleenkää nuo ihimiset ei antanu meiän koirien yhtään pittää hauskaa siellä. Piti vaan olla kiltisti ja pönöttää arvosteltavana. Joku oranssinen ruusuke sieltä emännälle kouraan tökättiin ja sitte lähettiin kotiappäin. Tällä kertaa vähä sujuvampaa reittiä ku tullessa.

Emäntä höpötti koko päivän jotaki, että ku mää olin niin nätisti. En hötkyilly mihinkään ja kulin reippaasti sen kanssa. Vissiinki se ajatteli, että se jotenki palkittee mut ku se sitte osti mulle tuommosen uuen pannan. Mää oisin kyllä halunnu jonku vähä katu-uskottavamman niittiversion. Mutta täytyy se emännän hyväksi myöntää, että tuo on kyllä mukavan tuntunen kaulassa.

Sit illalla me mentiin vielä tonne toiseen mummulaan kylläileen. Siellä oli kans kylässä niitä pikkukirviäisiä. Ne on aika metkoja tyyppejä, mutta noi isot ihimiset ei oikein antanu meiän tutustua rauhassa. Varsinki ne niitten vaippasysteemit on mielenkiintosia. Mää toiminki semmosena kakkavahtina siinä sitte ja olin muutenki tarpeellinen ajankulu sille pienimmälle. Emäntä oli tyytyväinen mun käytökseen, vaikka ne komensiki palijo ja vahti silimä tarkkana. Mutta ku mää oonki niin vähä ollu tekemisissä tämmösten tyyppien kans niin kai ne oli varovana. Ne pikkukaverit on niin heiveröisiä, että ne ei oikein taho kestää sitä jos Pieni Pinseripoika oikein kunnolla pussaa. Ne pyllähtää niin heleposti.

Että taas yks mukava touhupäivä takana. Tännään onki ollu meleko inhottava ilima. Loskaa ja p****aa lentää. Se alakaa seki aika olla taas lähellä ku Pieni Pinseripoika jää mieluummin ommaan koppaan lämpimään, ku lähtee pihalle.

Riemu

PS. Kuvat on kyllä taas kerran oikeesti isännän ottamia. Ihme räpsimiskohtaus sille tuliki.

Joo. Semmonen aamuajatuksissaharhailu. On se kumma, että tuo elektroniikka tarkottaa sitä, ettei omia aivoja tartte käyttää ollenkaa. Mutta olipahan silti mukava käyä pitkästä aikaa lakkeuksilla. Jotenki sitä tuntuu, että on niin kevyt hengittää, ku näkkee kilometritolokulla joka suuntaan. Vaikka kotikonnut vielä muutaman sata kilometriä pohojosempana onki, niin kyllä Seinäjoella jo tuntee olevansa meleko lähellä. Pohojammaalla joka tappauksesa.

Riemu on kyllä nyt ollu taas pari päivää ihan super. Eilen tosiaanki se näyttelykäyttäytyminen oli niin hyvää. Onneks just ku olin yksin liikenteessä. On meinaan meleko palijo helepompaa mennä näyttelyhallin tukkosilla käytävillä sievästi vieressä tepsuttelevan koiran kans kaikkine kamoineen ku joka suuntaan sinkoilevan yksilön kanssa.

Hyvä keskittyminen jatku tännään agilityreeneissäki. Ja mikä vauhti! Meikäläinen oli vissiinki niin äimistyny siittä vauhista, että meinas omat ohjaukset mennä ihan kiville. Sitä on niin tottunu siihen hömpsöttellyyn, että sitä suunnittellee ohojauksensa sen vauhin mukkaan. Ja sitte ku ei ehikkään niin... Se on vaan ihan 100 prosenttisesti hyvä asia! Näitä lissää! Hyvä fiilis molemmilla koko reenin ajan. Nam.

Emäntä